Sijoitusoven uusimmat artikkelit
Taloyhtiön yhtiökokous on asuntosijoittajan kevään tärkein tapahtuma. Yhtiökokouksessa päätetään taloyhtiötä koskevista, eli myös asuntosijoittajan omaisuutta koskevista asioista. Yllättävän moni osakas jättää menemättä kokoukseen, osittain
Esitäytetyt veroilmoitukset kolahtelevat postilaatikoista keväisin ja on aika tarkistaa, onko tuloihin ja vähennyksiin tarve tehdä muutoksia. Sijoitusasuntojen osalta arvio verotettavan tulon määrästä on pitänyt
Asuntosijoittajan tulee tuntea alue, jolle hän sijoittaa. Kaupunkitason tietämyksen lisäksi on oleellista tutustua mikromarkkinaan, eli sijoitusasunnon lähiympäristöön. Tutustumisen arvoisia tärkeitä tekijöitä ovat mm. alueen
Tässä artikkelissa kerromme yleisimmistä tilanteista, kun asiat eivät vuokralaisen kanssa suju niin kuin on sovittu. Tällaisia ovat vuokranmaksuun liittyvät ongelmat, vuokralaisen häiritsevään elämiseen liittyvät
On jälleen aika kurkistaa tulevan vuoden asuntosijoittamisen näkymiin, sekä vilkaista, miltä tilanne näytti vuosi sitten. Olemme haastatelleet Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtajaa Sanna Hughesia jo useampana
Taloyhtiöiden konkurssit ovat nousseet otsikoihin viime aikoina. Vielä muutama vuosi sitten konkurssia ei pidetty edes mahdollisena vaihtoehtona taloyhtiölle, sillä taloyhtiön omistus ja täten maksukyky
Huhtikuussa 2022 Euribor 12kk nousi ensimmäistä kertaa plussan puolelle yli kuuteen vuoteen. Nousu on ollut sen jälkeen nopeaa, ja se on saanut yhä useammat
Vuokrankorotus on usein kirjattu vuokrasopimukseen vuosittain tapahtuvaksi, mutta iso osa yksityisistä vuokranantajista ei tarkista vuokraa säännöllisesti. Vuokran tarkistaminen ja siitä sopiminen vapaarahoitteisissa vuokrasuhteissa on
Inflaatio iskee myös taloyhtiöiden kustannuksiin, etenkin energian hinnan noustessa. Miten taloyhtiöissä voidaan varautua kustannusten nousuun ja miten niitä voidaan yrittää hillitä? Asiantuntijat Timo Metsola,
Kiinteistövälitysalan Keskusliitto julkaisee tilastoja toteutuneiden asuntokauppojen määristä. Esimerkiksi heinäkuussa 2022 kauppoja tehtiin 14,2% vähemmän kuin viiden vuoden keskiarvo. Yhden kuukauden tapahtumien perusteella ei vielä
Yleensä korkean inflaation aikaan kiinteistöjä ja asuntoja on pidetty eräänlaisena turvasatamana. Historiallisesti tarkasteltuna kiinteistöt ovat säilyttäneet arvonsa hyvin myös vaihtelevissa talousolosuhteissa, joten voisi ajatella,
Energiatodistus on rakennuksen energiatehokkuudesta kertova pakollinen asiakirja, joka vaaditaan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kaikilta rakentamismääräysten alaisilta rakennuksilta. Energiatodistus on ennen kaikkea työkalu rakennusten energiatehokkuuden vertailuun.
Virtuaalistailattuja kuvia käytetään kasvavassa määrin sekä asuntojen vuokra- että myynti-ilmoituksissa, joskin jälkimmäinen näistä on yleisempää. Asunnon digitaalinen stailaus on nopeasti suosiotaan kasvattanut edullinen ja
Asuntosijoittaja voi kasvattaa varallisuuttaan monella eri tavalla. Kyse ei ole vain siitä, että vuokralainen maksaa asuntolainaa pikkuhiljaa pois ja 20 vuoden päässä siintää velaton
OVRJT -strategia (osta, vuokraa, remontoi, jälleenrahoita ja toista) eli englanniksi BRRRR -strategia on kaava asuntosijoitustoiminnan kasvattamiseen ja vaurastumisen nopeuttamiseen. Miten strategia toimii käytännössä? Aiheesta
Taloyhtiön tilinpäätösmateriaali saattaa ensivilkaisulta näyttää vaikeasti tulkittavalta. Jokaisen osakkaan, niin asujan kuin sijoittajan, tulisi tutustua huolellisesti vähintään yhteen sivuun, vastikerahoituslaskelmaan. Vastikerahoituslaskelma kertoo hoitovastikkeen ja
Markus Myllymäki on Toivo Groupin toimitusjohtaja ja pörssin toimitusjohtajista nuorin. Hän aloitti yrittämisen 11-vuotiaana ja gryndasi ensimmäisen rivitalokohteensa parikymppisenä. Kiinteistöalalla menestynyt yrittäjä ja asuntosijoittaja
Taloyhtiön kirjanpito on osaltaan kytköksissä myös asuntosijoittajan tuottoon. Suurten korjaushankkeiden yhteydessä osakkaiden maksusuoritusten kirjaustapa taloyhtiön kirjanpidossa vaikuttaa asuntosijoittajan verotukseen ja näin ollen myös tuottoon.
Asuntosijoittajana sinun on ilmoitettava vuokratulot sekä vuokraustoiminnasta kertyvät menot verotuksessa itse, sillä ne eivät siirry valmiiksi veroilmoituksellesi verokortilta tai ennakkoverojen perusteella. Vuokranantajan verotus sekä etenkin veroilmoituksen
Suomen asunto- ja rakennuspolitiikka on monilta osin uudistusten alla. Valmisteilla on useita aloitteita ja ehdotuksia koskien mm. ASP-järjestelmää, taloyhtiöiden korjauslainoja sekä alan digipalveluita. Lisäksi
Sijoitusovi Podcastin ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin keväällä 2021, ja nyt on toisen tuotantokauden vuoro! Ensimmäinen kausi on kerännyt merkittävän määrän kuuntelu- ja katselukertoja, ja kauden
Sijoittamiseen liittyy aina laskemista ja matematiikkaa, eikä kohdetta voi, tai ainakaan pitäisi, ikinä valita tunteella. Etenkin, kun sijoituksen kohteena on asunto, tulot ja menot
Tämänhetkinen maankäyttö- ja rakennuslaki on tullut voimaan 2000-luvun vaihteessa, minkä jälkeen toimintatavat, toimintaympäristö ja markkina ovat muuttuneet. Digitalisaatio on tuonut uusia ulottuvuuksia, ja muuttoliikkeen
Vuosi sitten julkaisimme tekstin asuntosijoittamisen uhkista ja mahdollisuuksista vuonna 2021. Vuotta ennakoitaessa korostuivat korona ja tietyt poliittiset riskit. Haastattelimme tekstiin Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtajaa, Sanna
Keväällä 2021 asuntokauppa kiihtyi paikoin ennennäkemättömäksi, mikä oli koronapandemian alkuaikoina vaikeasti ennakoitavissa. Syksy rauhoitti markkinaa, ja kevään “ostokiima” tasaantui tavanomaisemmaksi: myytävien asuntojen määrä on
Kuten 6 syytä aloittaa asuntosijoittaminen -artikkelissa totesimme, mahdollisuus käyttää velkavipua on yksi asuntosijoittamisen merkittävimpiä plussia. Suurien asuntolainojen ottaminen sijoitustoimintaa varten voi tuntua joistakin hurjalta,
EU:n kestävän rahoituksen taksonomia ja etenkin sen metsätalouteen liittyvä säätely ovat olleet viime aikoina puheenaiheena. Marraskuussa valtioneuvosto tiedotti vastustavansa taksonomia-asetuksen ilmastoa koskevan säädösehdotuksen hyväksymistä,
Vakuuden tarkoitus on turvata vuokranantajan omaisuus siltä varalta, että vuokralainen aiheuttaa vahinkoa tai laiminlyö velvollisuuksiaan. Vakuus on ikään kuin pantti, joka luovutetaan asunnon omistajalle
Asuntosijoittamiseen liitetään usein stereotyyppinen käsitys riistävästä, ahneesta sijoittajasta, joka rahastaa toisten perustarpeella. Tätä stereotypiaa vuokranantajasta kiinnostaa vain raha – ei se, millainen asunto on,
Ennen taloyhtiön päivittäisistä huoltotoimenpiteistä huolehti talonmies, joka asui samassa rakennuksessa. Nykyään kiinteistöhuolto on useimmiten ulkoistettu kiinteistöhuoltoyhtiölle, jonka kontolla on useiden eri kiinteistöjen ja taloyhtiöiden
Taloyhtiö voi sijaita joko vuokratontilla tai omalla tontilla. Nykyään etenkin uudiskohteissa vuokratontin ja oman tontin lisäksi saattaa vaihtoehtona olla valinnainen vuokratontti. Tällä tarkoitetaan sitä,
Asuntosijoittaminen on monesta syystä hyvä sijoittamisen muoto. Siinä onnistuminen edellyttää kuitenkin jonkin verran aiheen opiskelua paitsi ennen aloittamista myös toiminnan jatkuessa. Asuntosijoittamista aloittaessa on
Taloyhtiön hoitoon liittyy paljon lakisääteisiä ja taloyhtiön itsensä määrittämiä vastuita ja tehtäviä. Laissa myös määrätään esimerkiksi hallituksen ja yhtiökokouksen toimivallan rajoista sekä siitä, miten
Asumisen hiilijalanjälkeen voi vaikuttaa parantamalla kiinteistöjen energiatehokkuutta. Suomessa lämmitys ja ilmanvaihto ovat useimmiten merkittävimpiä kiinteistöjen energiankulutukseen vaikuttavia tekijöitä. Energiavalinnat ovat usein myös kustannuskysymys: hiljattain
Viime viikolla julkaisemassamme artikkelissa Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen avasi inflaatiota ja sen seurauksia asuntosijoittajan näkökulmasta. Hän kannusti asuntosijoittajaa laskemaan, miten korkotason nousu vaikuttaisi
Kun inflaatiosta puhutaan, maalaillaan joskus mielikuvia nousevista koroista, pankkitalletusten arvon dramaattisesta laskusta ja asuntokuplista. Todellisuudessa Suomessa ja muualla Euroopassa tilanne ei ole kovin dramaattinen:
1800-luvun peruja olevan lunastuslausekkeen alkuperäinen tarkoitus oli, että taloyhtiö voi halutessaan vaikuttaa siihen, kenen haltuun osakkeita päätyy. Lunastuslauseke varmisti, että yhtiön omistajat saattoivat estää
Asuntokaupan yhteydessä on tärkeää, että kaupan osapuolet ovat tietoisia kohteen kunnosta. Myyjää sitoo tiedonantovelvollisuus ja ostajaa tarkastusvelvollisuus sekä velvollisuus ilmoittaa myyjälle mahdollisesta virheestä kohtuullisessa
Jokaisessa taloyhtiössä olisi hyvä olla järjestyssäännöt, jotka ovat kaikkien asukkaiden luettavissa. On tyypillistä, että järjestyssäännöt ovat nähtävillä esimerkiksi taloyhtiön ilmoitustaululla. Taloyhtiön järjestyssäännöistä päätetään tai
Asuntoihin voi sijoittaa paitsi ostamalla asuntoja itse myös asuntorahastojen kautta. Mitä etuja ja heikkouksia on kummassakin, entä kumpaan kannattaa ryhtyä, jos kiinnostus on vasta
“Vuokranantaja ei voi enää luottaa siihen, että millainen asunto tahansa menee millaisella ilmoituksella tahansa vuokralle vain, koska asunnoista on pulaa”, toteaa Timo Metsola kesäkuussa
Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut olivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 keskimäärin 4,43 euroa neliöltä kuukaudessa. Taloyhtiöiden välillä voi kuitenkin olla merkittäviäkin eroja hoitovastikkeiden suuruudessa. Mitä hoitovastike kertoo
Peritkö asunnon tai oletko jättämässä asuntoa perinnöksi? Tiedätkö, mitä kuluja perinnöstä seuraa, ja mitä asioita kannattaa ottaa huomioon jo etukäteen? Omaisuuden siirtoon liittyvissä kysymyksissä
Vuokranantajan kannattaa olla tarkkana vuokrasopimusta laatiessaan. Virheet, epämääräisyydet tai huolimattomuudet vuokrasopimuksessa voivat johtaa hankaluuksiin ja aiheuttaa rahallista tappiota. Perusteellinen ja huolellisesti laadittu vuokrasopimus on
Sijoitusasunto uudiskohteesta – asunnon ostamista harkitsevalle monessa mielessä houkutteleva ja helppo vaihtoehto. Tiedossa ei ole remontteja, ja alkuun pääsee usein pienellä pääomalla. Uudiskohteesta ostaessa
Vuokrailmoitus on asuntosijoittajan keino markkinoida omaa sijoitusasuntoaan vuokralaiskandidaateille. Tyypillisesti hyvä ilmoitus houkuttelee hyviä vuokralaisia, kun taas kehnolla ilmoituksella saat todennäköisesti yhteydenottoja vähemmän potentiaalisilta vuokralaisilta.
Korkein hallinto-oikeus teki hiljattain linjauksen, joka vahvisti aikaisemman tulkinnan: yhdenkin yön mittainen lyhytvuokraaminen katkaisee verotuksellisesti merkityksellisen kahden vuoden yhtäjaksoisen asumisajan. Kysyimme lyhytvuokrauksen todelliselta asiantuntijalta
Koronan ennakoitiin hiljentävän asuntomarkkinoita, mutta todellisuudessa kauppa on käynyt paikoin kuumempana kuin koskaan. Paikoin asunnoista on maksettu ennätyksellisiä summia, ja raaka-aineiden ja rakentamisen kustannukset
Sijoittaminen trendaa, ja some täyttyy vinkeistä niin lapselle sijoittamiseen, asuntosijoittamiseen kuin osakepoimintaan ja uusiin listautumisiin. Järkevä sijoittaja hajauttaakin sijoituksensa eri omaisuusluokkiin. Miksi aloittaa asuntosijoittaminen,
Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI julkaisi keskiviikkona 1.6.2021 ennusteen, jonka mukaan Suomi kaupungistuu, seutuistuu ja kansainvälistyy 2020- ja 2030-luvuilla. Ennusteen mukaan maan sisäinen väestönkehitys eriytyy edelleen.
Osa asuntosijoittajista etsii ostettavaksi useiden asuntojen nippuja. Voi uskoa, että asuntojen myyjä hyötyy, jos saa usean asunnon myydyksi helposti ja kerralla. Mutta mitä hyötyä
Tekisikö asuntoon pientä pintaremppaa ennen myyntiä, vai riittäisikö siivous? Vai sisustaisiko sen kodikkaaksi ja houkuttelevaksi kuviin ja näyttöihin? Asunnon stailaus tarkoittaa asunnon järjestämistä ja
Mahdollisuus allekirjoittaa vuokrasopimus sähköisesti on nostanut arvoaan etenkin koronan aikana, kun moni on pyrkinyt rajoittamaan kontaktejaan oleellisesti. Sähköinen allekirjoitus on nykyaikaa: kukin osapuoli voi
Asuntosijoittamisen exit-strategia on suunnitelma siitä, miten ja millä hinnalla asunnosta voi tarvittaessa hankkiutua eroon. Suunnitelma kannattaa tehdä, vaikka asuntoa ei olisikaan aikomus myydä lähitulevaisuudessa.
Joonatan Voltti kyllästyi kaupunkielämään, laittoi asuntonsa vuokralle ja muutti luonnon rauhaan Kirkkonummelle. Luonnonrauhassa kasvoi ajatus elämäntyylistä, joka ei olisi sidonnainen paikkaan. Voltti ja hänen
Aluekehittämisen konsultti Timo Aro kertoi podcastissamme, miten alueellinen kehitys ja asumisen trendit vaikuttavat asuntomarkkinoihin. Keskustelussa esiin nousivat niin feministinen elinvoimapolitiikka, Järvenpää-ilmiö kuin koronan vaikutukset
Suomessa on eri arvioiden mukaan 90 000 taloyhtiötä, 1,5 miljoonaa osakehuoneistoa ja huoneistoilla yli kaksi miljoonaa omistajaa. Vuoteen 2019 saakka kaikkien osakehuoneistojen omistus osoitettiin
“Liikekiinteistöt ovat nykypäivän dinosauruksia”, väittää Timo Metsola Sijoitusovi Podcastissa. Kiinteistöt olivat ylivertaisia vuosikaudet, joskaan eivät yhtä kauan kuin dinosaurukset, mutta niiden ylivertaisuus näyttää tulleen
Pääministeri Marinin hallitusohjelmaan on kirjattu selvitys taloyhtiölainojen lyhennysten verovähennysoikeuden poistamisesta. Tämä blogisarja käsittelee mahdollisen muutoksen syitä ja seurauksia. Ensimmäisen osan voit lukea täältä, toisen
Pääministeri Marinin hallitusohjelmaan on kirjattu selvitys taloyhtiölainojen lyhennysten verovähennysoikeuden poistamisesta. Tämä blogisarja käsittelee mahdollisen muutoksen syitä ja seurauksia. Ensimmäisen osan voit lukea täältä ja