Search
Close this search box.

Nyt myynnissä sijoitusasuntoja Oulusta

Mökkien renessanssi ja suurkaupungistumista – asuntomarkkinakatsaus 1/2021 tiivistettynä

asuntomarkkinakatsaus 1/21

Mökkien renessanssi ja suurkaupungistumista – asuntomarkkinakatsaus 1/2021 tiivistettynä

Koronan ennakoitiin hiljentävän asuntomarkkinoita, mutta todellisuudessa kauppa on käynyt paikoin kuumempana kuin koskaan. Paikoin asunnoista on maksettu ennätyksellisiä summia, ja raaka-aineiden ja rakentamisen kustannukset ovat nousseet. Inflaatiosta on jälleen puhuttu, mutta korot ovat pysyneet edelleen matalalla.

Mitä asuntomarkkinoilla on tapahtunut kuluvan vuoden aikana, ja mitä voi odottaa tapahtuvan seuraavaksi? Tässä Sijoitusoven asuntomarkkinakatsaus 1/2021 tiivistettynä:

Lisätilan tarve on näkynyt markkinoilla

Vuoden 2021 ensimmäisellä puolivuotiskaudella asuntokauppoja tehtiin kiinteistönvälittäjien kautta 20 % enemmän kuin vuosi sitten. Lisätilan tarve on näkynyt, ja esimerkiksi omakotitalojen kysyntä on kasvanut koko maassa. Oma rauha ei kuitenkaan houkutellut suuria väkimääriä asumaan maalle, vaan kaupungistumisen vahva trendi jatkuu edelleen – puhutaan jopa globaalisti vaikuttavasta megalopolikehityksestä ja suurkaupungistumisesta. Toisaalta suurempien kaupunkien ympäryskunnat ovat kiinnostaneet aikaisempaa enemmän.

Vapaa-ajan asuntojen kysyntä on kuitenkin noussut. Sen seurauksena tietyt matkailu- ja mökkipaikkakunnat, kuten Salla, ovat saaneet yllättäen muuttovoittoa. Syynä tähän ovat pandemia-ajan rajoitetumpi ulkomaanmatkailu ja lisääntyneet etätyömahdollisuudet.

Timo Metsolan mukaan voikin puhua jonkinlaisesta mökkielämän renessanssista. Kaikille vapaa-ajan koti ei kuitenkaan tarkoita mökkiä veden äärellä – osalle kakkosasunto on kerrostalokoti toisessa kaupungissa, ja osa hankkii lomaosakkeen sieltä, missä ovat tärkeät harrastusmahdollisuudet. 

Vuokralaisen markkinat haastavat vuokranantajia – “fiksu asuntosijoittaja näkee metsän puilta”

Vuokramarkkinoilla tilanne on ollut vuokranantajan näkökulmasta haastava. Vuokrien nousu on monin paikoin hidastunut ja jopa pysähtynyt. Usein epävarmat ajat lisäävät vuokra-asuntojen kysyntää – nyt on käynyt päinvastoin. Tämä johtuu pitkälti siitä, että muut mekanismit ovat olleet voimakkaampia kuin epävarmuuden vaikutus: esimerkiksi työn ja opintojen perässä on muutettu vähemmän.

Toisaalta viime vuosina on rakennettu paljon, ja vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut. Tämän hetken tilannetta vuokramarkkinoilla onkin virheellistä pistää täysin pandemian piikkiin. Metsolan sanoin “fiksu asuntosijoittaja näkee metsän puilta”, eikä korona selitä kaikkea. 

Korkein hallinto-oikeus linjasi kesäkuussa 2021, että oman asunnon lyhytaikainenkin vuokraus katkaisee kahden vuoden yhtäjaksoisen asumisajan. Linjauksella on verotuksellista merkitystä asuntoa myytäessä. Airbnb-maijoitusta ja muuta lyhytvuokrausta harjoittavan asuntosijoittajan toimintaan uusi linjaus voi vaikuttaa.

Asunnot ovat osoittaneet olevansa vakaa omaisuusluokka

Kaiken kaikkiaan asunnot ovat osoittaneet olevansa vakaa omaisuusluokka. Kriisi on ollut merkittävä: moni on lomautettu tai jäänyt työttömäksi, ja yrityksiä on mennyt konkurssiin. Vaikka vuokraaminen on monin paikoin vaikeutunut, asunnot ovat osoittaneet olevansa matalan riskin ja matalan volatiliteetin sijoitusmuoto.

Tuoreet kasvuennusteet Suomen BKT:lle vuosille 2021 ja 2022 ovat 3 prosentin luokkaa. Inflaatio ja korkojen nousu ovat edelleen olleet olennaisia puheenaiheita. Esimerkiksi raaka-aineiden hinnoissa onkin nähty nousua viime aikoina, ja sen vaikutuksista rakentamisen kustannuksiin on spekuloitu. Toistaiseksi kuitenkaan merkittävää korkojen nousua ei ennusteta lähitulevaisuudessa tapahtuvan.

Sijoitusoven asuntomarkkinakatsaus julkaistaan kahdesti vuodessa, kesäkuussa ja joulukuussa. Katsauksessa käydään läpi olennaiset tilastotiedot ja kuullaan asiantuntijoiden kommentit. Kesäkuun 2021 katsauksessa asiantuntijoina ovat Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Ville Valkonen, Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola, Säästöpankin pääekonomisti Henna Mikkonen ja Bo LKV:n perustajaosakas Tuomas Mäkelä.

Asuntomarkkinakatsaus 1/2021 on nyt julkaistu. Nähdäkseen katsauksen tulee kirjautua sisään tai liittyä jäseneksi. Jäseneksi liittyminen on maksutonta, eikä se sido mihinkään. Voit liittyä jäseneksi tämän linkin takaa. 

Tilaa Sijoitusoven julkaisut suoraan sähköpostiisi

Älä huoli, emme aio tukkia sähköpostiasi. Sen sijaan saat tiedon uusista sijoitusasunnoista, asuntomarkkinakatsauksista ja muista mielenkiintoisista asuntosijoittamisen aiheista.

Tilaustasi ei voitu tallentaa. Yritäthän uudestaan.
Kiitos liittymisestä sähköpostilistalle! Saat ensimmäisen viestin meiltä pian. Tarkistathan myös roskapostin sekä mahdollisen tarjoukset -kansion.
The SMS field must contain between 6 and 19 digits and include the country code without using +/0 (e.g. 1xxxxxxxxxx for the United States)
?

Jaa artikkeli:

SEURAA sijoitusovea

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä Sijoitusoven sähköpostilistalle, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja asuntosijoittamisesta
  • Uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja sekä uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi