Search
Close this search box.

Nyt myynnissä sijoitusasuntoja Oulusta

Asunto-osakeyhtiön lunastuslauseke asuntokaupassa

lunastuslauseke

Asunto-osakeyhtiön lunastuslauseke asuntokaupassa

1800-luvun peruja olevan lunastuslausekkeen alkuperäinen tarkoitus oli, että taloyhtiö voi halutessaan vaikuttaa siihen, kenen haltuun osakkeita päätyy. Lunastuslauseke varmisti, että yhtiön omistajat saattoivat estää osakkeiden päätymisen “epätoivotuille henkilöille”. Nykyään lunastusoikeutta käytetään pääsääntöisesti käytännöllisistä syistä: se tarjoaa taloyhtiön osakkaille etuoikeuden hankkia huoneistoja omistukseensa esimerkiksi oman asunnon laajennustarkoituksessa tai sijoitustarkoituksessa. Lisäksi se mahdollistaa esimerkiksi autopaikkojen omistuksen pysymisen osakkailla.

Lunastuslausekkeen poistamisesta, lisäämisestä ja laajentamisesta päätetään yhtiökokouksessa. Poistaminen edellyttää kahden kolmasosan määräenemmistön kannatusta. Mikäli lunastuslauseke puolestaan halutaan lisätä yhtiöjärjestykseen tai sitä halutaan laajentaa, kahden kolmasosan määräenemmistöpäätöksen lisäksi tarvitaan kaikkien niiden osakkeenomistajien suostumus, joiden osakkeisiin lunastuslauseke kohdistuu. 

Mitä lunastuslauseke käytännössä tarkoittaa?

Mikäli taloyhtiössä on lunastuslauseke, se on kirjattu yhtiöjärjestykseen. Lunastuslauseke tarkoittaa sitä, että yhtiöllä tai osakkeenomistajilla on oikeus lunastaa huoneisto sen jälkeen, kun omistusoikeus on siirtynyt yhtiön ulkopuoliselle taholle. Asunto-osakeyhtiölaissa on määritetty enimmäisajat, joiden puitteissa lunastusilmoitus on lähetettävä, lunastusvaatimus esitettävä ja lunastushinta maksettava. Yhtiöjärjestys voi määrätä erikseen lyhyemmistäkin määräajoista. Jos edellä mainittuja ei toteuteta määräajoissa, lunastusoikeus menetetään. 

Käytännössä lunastuslauseke tarkoittaa sitä, että asunnon myyjän ja ostajan tehtyä huoneistosta kaupat ostaja joutuu vielä jännittämään lunastusoikeuden ajan. Jos jokin lunastuksen oikeutettu taho haluaa hyödyntää oikeuttaan, kauppa mitätöityy ja lunastusoikeuden käyttäjä on velvollinen maksamaan huoneistosta ainoastaan osapuolten sopiman kauppahinnan. 

Lunastusoikeutta ei ole, jos osakkeen uusi omistaja on yhtiön nykyinen osakas, edellisen omistajan perintökaaren toisessa luvussa tarkoitettu sukulainen tai aviopuoliso tai jos osakkeet siirtyvät testamentin perusteella. Yhtiöllä on lunastukseen etuoikeus, ja mikäli useampi osakas on halukas käyttämään lunastusoikeuttaan, halukkaiden välillään suoritetaan arvonta. 

Ennen yhtiöjärjestyksiin on voitu kirjata myös niin sanottu etuosto-oikeus. Etuosto-oikeus ei tarkoita samaa kuin lunastusoikeus: etuosto-oikeutta sovelletaan jo ennen kuin huoneistoa on myyty, kun taas lunastusoikeus pätee vasta omistusoikeuden siirryttyä. 

Mitä asuntokaupoilla kannattaa ottaa huomioon?

Mikäli on ostamassa asuntoa taloyhtiöstä, jonka yhtiöjärjestykseen on kirjattu lunastuslauseke, kauppakirja kannattaa muotoilla niin, että omistusoikeus siirtyy mahdollisimman nopeasti. Näin se, käyttääkö osakas tai yhtiö lunastusoikeuttaan, selviää mahdollisimman nopeasti. Asuntoon ei kuitenkaan kannata muuttaa eikä siellä kannata esimerkiksi aloittaa remonttia ennen kuin lunastusoikeusaika on kulunut umpeen. 

Lunastajalta ei voi vaatia kaupan osapuolten muita kustannuksia, kuten ostajan asuntolainasta koituvia kuluja.  Varainsiirtoveron suhteen määräajat ovat samat, vaikka yhtiöjärjestyksessä olisi lunastuslauseke, ja tarvittaessa maksetun varainsiirtoveron palautusta voi hakea jälkikäteen. Ensiasunnon ostaja ei kuitenkaan menetä etujaan, kuten varainsiirtoverovapauttaan, lunastuslausekkeen vuoksi mitätöidyn kaupan seurauksena. 

Lunastuslausekkeen rajoittama kauppa kannattaa sopia niin, että asunnosta maksetaan ainoastaan käsiraha omistusoikeuden siirtyessä. Näin varsinainen kauppasumma sekä mahdollisesti huoneiston hallintaoikeus siirretään vasta lunastusajan umpeuduttua. Ostajalle ei kuitenkaan voi aiheutua taloudellista tappiota, vaikka kauppahinta maksettaisiin kokonaisuudessaan kaupanteossa.

Tilaa Sijoitusoven julkaisut suoraan sähköpostiisi

Älä huoli, emme aio tukkia sähköpostiasi. Sen sijaan saat tiedon uusista sijoitusasunnoista, asuntomarkkinakatsauksista ja muista mielenkiintoisista asuntosijoittamisen aiheista.

Tilaustasi ei voitu tallentaa. Yritäthän uudestaan.
Kiitos liittymisestä sähköpostilistalle! Saat ensimmäisen viestin meiltä pian. Tarkistathan myös roskapostin sekä mahdollisen tarjoukset -kansion.
The SMS field must contain between 6 and 19 digits and include the country code without using +/0 (e.g. 1xxxxxxxxxx for the United States)
?

Jaa artikkeli:

SEURAA sijoitusovea

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä Sijoitusoven sähköpostilistalle, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja asuntosijoittamisesta
  • Uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja sekä uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi