Search
Close this search box.

Nyt myynnissä sijoitusasuntoja Oulusta

Kiihtyykö inflaatio, entä kaupungistuminen? Asuntomarkkinakatsaus 2/2021 tiivistettynä

asuntomarkkinakatsaus2/21

Kiihtyykö inflaatio, entä kaupungistuminen? Asuntomarkkinakatsaus 2/2021 tiivistettynä

Keväällä 2021 asuntokauppa kiihtyi paikoin ennennäkemättömäksi, mikä oli koronapandemian alkuaikoina vaikeasti ennakoitavissa. Syksy rauhoitti markkinaa, ja kevään “ostokiima” tasaantui tavanomaisemmaksi: myytävien asuntojen määrä on ollut kasvussa, ja myyntiajat ovat paikoin pidentyneet. 

Hyvä vire asuntomarkkinoilla näyttää kuitenkin yhä jatkuvan eikä hintakuplaakaan ole havaittavissa, vaikka ulospääsyä koronapandemiasta ei ole vielä löytynyt. Koronapandemia näyttää jättäneen jälkensä asuntomarkkinoihin: lisää tilaa kaivataan edelleen, ja etenkin omakotitalojen suhteen myyntiajat ovat pysyneet yhä poikkeuksellisen lyhyinä.

Mitä asuntomarkkinoille kuuluu, ja miltä kevään 2022 ennakoidaan näyttävän? Sijoitusoven asuntomarkkinakatsaus 2/2021 tiivistettynä:

Inflaatiosta puhutaan – erityisesti energian hinta ja rakentamisen kustannukset ovat olleet nousussa

Inflaatio ja korkoympäristö ovat puhuttaneet. Kiihtynyt inflaatio on seurausta koronasulun jälkeisestä taloudellisesta aktiivisuudesta ympäri maailmaa, ja se näkyy etenkin energian hinnassa. Odotettavissa on, että inflaatio ainakin euroalueella palaa maltilliselle uralleen. Asuntosijoittajan on syytä seurata tilannetta ja laskea, miten esimerkiksi energian hinnan nousu vaikuttaa kuukausittaiseen kassavirtaan asumiskustannusten nousun myötä. Merkittävää hintojen nousu on ollut myös rakentamisen raaka-aineissa: puun hinta on vuonna 2021 ollut jopa yli 60 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Tästä huolimatta on rakennettu paljon, ja etenkin puuvaltainen pientalorakentaminen on ollut ennätyksellistä edellisiin  vuosiin verrattuna. 

Korkoympäristön suhteen maalaillaan yhtäältä kauhukuvia, ja toisaalta merkittävää nousua ei monien asiantuntijoiden mukaan ole lähivuosina odotettavissa. On kuitenkin otettava huomioon, että muutamankin prosenttiyksikön nousu koroissa vaikuttaa kotitalouksiin lainojen ollessa suhteellisen suuria. Koska korot ennen pitkää todennäköisesti joka tapauksessa nousevat, moni asiantuntija kehottaa asuntosijoittajia suojaamaan edes osan koroista varsinkin, jos asuntosalkku on suuri ja velkavipu merkittävä. Rahoitukseen liittyy muitakin merkittäviä uhkakuvia, jotka realisoituessaan voisivat vaikuttaa merkittävästi sekä uudis- että korjausrakentamiseen. 

Kaupungistuminen jatkuu edelleen, ja huoli syrjäseutujen korjausvelkaisista rakennuksista on nostanut päätään

Suuri osa opiskelijoista palasi opiskelupaikkakunnilleen, mikä helpotti vuokramarkkinoiden tilannetta vuokranantajan näkökulmasta. Monin paikoin vuokra-asunnoista on kuitenkin yhä ylitarjontaa, mikä on seurausta viime vuosien runsaasta rakentamisesta. Sen seurauksena on puhuttu paljon myös keskisuurten kaupunkien asuntomarkkinoiden tyrehtymisestä, mikä toisaalta ei saa tukea tilastoista: Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton lokakuun 2021 asuntomarkkinakatsauksen mukaan nimenomaan Lahti ja Kuopio ovat olleet tämän vuoden kovimpia kasvajia, mitä kauppamäärien suhteellisiin muutoksiin tulee. Sen sijaan huoli etenkin syrjäseutujen korjausvelkaisista rakennuksista on nostanut aiheellisesti päätään.

Kaupungistuminen jatkuu edelleen ja sitä myötä asuntojen hintojen eriytyminen. Tämä on ongelma ennen kaikkea niillä seuduilla, joilla matalan vakuusarvostuksen vuoksi on haastavaa saada korjauslainaa jopa välttämättömiin remontteihin. Tämä riski ulottuu luonnollisesti myös osakkeenomistajien henkilökohtaiseen talouteen. Alueilla, joilla arvonkehitys on negatiivinen ja korjauskustannukset arvoon nähden korkeat, asuntosijoittamisen kannattavuus voikin olla hyvinkin vaakalaudalla. Jos vuokrakehitys lisäksi laskee, Timo Metsolan mukaan voi puhua jopa tietynlaisen kuolemanspiraalin pyörivän. 

Miltä ensi kevät näyttää, ja mitä indikaattoreita asuntosijoittajan on hyvä seurata? Asuntomarkkinakatsaus 2/2021 on nyt julkaistu. Katsauksessa käydään läpi olennaiset tilastotiedot ja kuullaan asiantuntijoiden kommentit. Joulukuun 2021 katsauksessa asiantuntijoina ovat Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo, Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Esa Jäntti ja Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Marina Salenius.

Sijoitusoven asuntomarkkinakatsaus julkaistaan kahdesti vuodessa, kesäkuussa ja joulukuussa. Nähdäkseen katsauksen tulee kirjautua sisään tai liittyä jäseneksi. Jäseneksi liittyminen on maksutonta, eikä se sido mihinkään. Voit liittyä jäseneksi tämän linkin takaa. 

Tilaa Sijoitusoven julkaisut suoraan sähköpostiisi

Älä huoli, emme aio tukkia sähköpostiasi. Sen sijaan saat tiedon uusista sijoitusasunnoista, asuntomarkkinakatsauksista ja muista mielenkiintoisista asuntosijoittamisen aiheista.

Tilaustasi ei voitu tallentaa. Yritäthän uudestaan.
Kiitos liittymisestä sähköpostilistalle! Saat ensimmäisen viestin meiltä pian. Tarkistathan myös roskapostin sekä mahdollisen tarjoukset -kansion.
The SMS field must contain between 6 and 19 digits and include the country code without using +/0 (e.g. 1xxxxxxxxxx for the United States)
?

Jaa artikkeli:

SEURAA sijoitusovea

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä Sijoitusoven sähköpostilistalle, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja asuntosijoittamisesta
  • Uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja sekä uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi