Osa asuntosijoittajista etsii ostettavaksi useiden asuntojen nippuja. Voi uskoa, että asuntojen myyjä hyötyy, jos saa usean asunnon myydyksi helposti ja kerralla. Mutta mitä hyötyä nippuostaminen tuo ostajalle?
Käytännön hyötyjä ja hyvä neuvotteluasema
Merkittävä hyöty nippuostamisessa on hinta: kun ostaa yhdeltä myyjältä useamman asunnon kerralla, tinkivaraa on oletettavasti enemmän. Hankintahintaa korkeampi vakuusarvo mahdollistaa muita hankintoja, ja edullisempi hinta jättää varaa esimerkiksi remonteille. Jotkut ostavat asuntoja nipussa myydäkseen niitä yksittäin pian kalliimmalla eteenpäin.
Hinnan neuvottelemisen lisäksi nipussa ostettaessa neuvotteluasema on toki muutenkin parempi. Kauppaan voi olla mahdollista neuvotella järkevästi esimerkiksi autopaikkoja tai muita etuja. Etu on toki sekin, että usean asunnon kaupat hoituvat kerralla.
Yhdestä kohteesta ostaessa säästää vaivassa: ei tarvitse perehtyä kuin yhteen taloyhtiöön ja yhteen sijaintiin. Monien asioiden hoitaminen on yksinkertaisempaa, kun esimerkiksi useamman asuntonäytön voi järjestää kerralla vuokralaisille. Mikäli asuntoja täytyy remontoida, urakoitsijan kanssa on mahdollista sopia hyvä diili.
Merkittävin miinus on hajauttamisen puuttuminen
Merkittävin haitta nippuostamisessa on hajauttamisen puuttuminen. Samasta taloyhtiöstä kerralla ostettaessa jää kokonaan niin ajallinen kuin maantieteellinen hajauttaminen. Riskit ovat suuret, jos taloyhtiön tai esimerkiksi sijainnin suhteen ilmenee ongelmia. Toisaalta hyvän hankinnan kohdalla hankinta on ollut paitsi kannattava myös helppo.
Toinen merkittävä seikka on rahoitus. Nippuostamiseen tarvittava rahoitus vaatii ammattimaista sijoitustoimintaa ja hyvät suhteet pankkiin. Tähän ratkaisuna voi olla sijoittaminen yhdessä sijoituskumppanin kanssa: lainansaanti voi olla helpompaa, ja riskikin tulee jaettua.
Vaikka nippuostamisessa on käytännön etunsa, ilmaiseksi eivät nekään edut tule. Nippuostaminen vaatii työtä: perehtymistä, kontakteja ja kokemusta. Perehtyminen on olennaista, koska erehtymisen seuraukset ovat moninkertaiset verrattuna yksittäisen asunnon ostamisen yhteydessä tapahtuvaan harkintavirheeseen.
Parhaimmillaan säästää sekä rahassa että vaivassa
Voisi tiivistää niin, että usein käytännön seikkojen ja rahan kannalta nippuostaminen on järkevää, mutta hajauttamisen kannalta ei. Nippuostaminen vaatii asiantuntemusta, työtä, kokemusta ja kontakteja. Nipussa asuntoja ostavat ovatkin usein kokeneita suurien salkkujen asuntosijoittajia, joille myyjät tarjoavat asuntoja suoraan.
Vanha viisaus siitä, että minkä rahassa säästää, sen vaivassa maksaa, ei päde sellaisenaan nippuostamiseen. Parhaimmillaan nippuostamisessa säästää sekä rahassa että vaivassa, joskin vaivaksi voi laskea myös pitkäjänteisen kokemuksen ja asiantuntemuksen kartuttamisen sekä kontaktien keräämisen.