Search
Close this search box.

Nyt myynnissä sijoitusasuntoja Oulusta

Pekka Väänänen – Rahapelien kautta täysipäiväiseksi asuntosijoittajaksi

Pekka Väänänen – Rahapelien kautta täysipäiväiseksi asuntosijoittajaksi

Etelä-pohjalainen Pekka Väänänen päätyi muutaman mutkan kautta elättämään itsensä asuntosijoittamisella. Vaurastumisesta ja rahasta jo lapsena kiinnostunut Väänänen kokee vihdoin olevansa oikealla tiellä kohti taloudellisesta riippumattomuutta.

Perhe ja urheilu lähellä sydäntä

Vielä 10 vuotta sitten, päätoiminen asuntosijoittaminen ei ollut Väänäsellä edes mielessä. Kilpailuhenkiseksi kaveriksi itseään kutsuva Väänänen haaveili tuolloin vielä ammattijalkapalloilijan urasta, joka valitettavasti lopulta tyssäsi sitkeään polvivaivaan. Urheilu on silti lähellä miehen sydäntä: ”Entisenä urheilijana olen aktiivinen seuraamaan urheilua, etenkin kori- ja jalkapalloa. Lisäksi terveelliset elämäntavat ja liikunta kuuluvat päivittäiseen elämääni.”

Liikuntaa tärkeämpää Väänäselle on kuitenkin perhe. Kolmen lapsen isän sanoista voi rivien välistäkin lukea, kuinka tärkeää roolia perhe näyttelee elämässä ja kuinka onnellinen hän on yrittäjyyden tuomasta vapaudesta. ”Paikka- ja aikariippumaton yrittäjyys sopii loistavasti perhe-elämän kanssa yhteen, joten olen siitä hyvin kiitollinen.”

Raha kiehtonut jo pienestä pitäen

Väänänen oli jo lapsena kiinnostunut rahasta: ”Oman säästöpossun sen hetkinen tilanne tuli yhdessä veljeni kanssa tarkistettua yllättävänkin usein”. Nuorena poikana omien säästöjen kasvattaminen alkoi kiinnostaa, mutta tuolloin käytetyt keinot olivat kehnoja. ”Ensin rahat menivät peliautomaatteihin ja veikkauksen peleihin”, Väänänen kertoo. Vaikka ahkeralle rahapelien pelaajalle voittojakin siunaantui, tappio on pitkässä juoksussa kyseisten pelien kohdalla väistämätön. ”Kunpa joku olisi tuolloin lykännyt ihan minkä tahansa sijoituskirjan nokan eteen”, Väänänen harmittelee.

Kun vuonna 2007 lukion ja asepalveluksen suorittamisen jälkeen oli aika aloittaa opinnot, Väänänen päätyi ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta. ”Arvosanat eivät olleet ihan parhaimmasta päästä, joten valinnanvaraa ei kauheasti ollut”, hän muistelee. Tuohon aikaan nettipokeri oli suosiossa, joten kirjanpidon käytänteiden pänttäämisen sijaan Väänänen innostui pokerin pelaamisesta. ”Opiskeluvuodet rahoitimme veljeni kanssa nettipokeria pelaamalla ja kesätyöt korvasimme pokerin täysipäiväisellä pelaamisella.”

Koulun Väänänen sai kuitenkin suoritettua kunnialla loppuun, vaikka myöntää, että suurimmat ponnistelut on tullut tehtyä luentosalien sijaan virtuaalisissa pokeripöydissä poikamiesyksiönsä uumenissa. Rautaisia hermoja ja täydellistä keskittymistä vaatinut nettipokeri tuotti kuitenkin rahapeleihin verrattuna parempaa tulosta ja Väänänen sai kerrytettyä rahaa hieman jopa sukanvarteen.

Vuosikymmenen lopulla Väänäselle ja hänen puolisolleen syntyi esikoinen, joka toi mukanaan melkoisen muutoksen arkeen. ”Keskittyminen oli hankalaa, joten tulosten heikentyessä pokerin pelaaminen hiljalleen jäi – ja hyvä niin”, Väänänen toteaa. Samoihin aikoihin osakesijoittamista käsittelevä kurssi alkoi viedä Väänästä vihdoin oikeaan suuntaan. ”Kurssin innoittamana kokeilimme osakesijoittamista, tosin vaihtelevin tuloksin. Harmiksemme kurssi tuli lukujärjestyksessä muutamia kuukausia liian myöhään, sillä osakeindeksit olivat jo kerenneet hieman toipua finanssikriisin jälkeisistä pohjista.”

Asuntosijoittajaksi Kiyosakin innoittamana

Väänänen sai opintonsa pakettiin vuonna 2010, mikä merkitsi myös vakituiseen palkkatyöhön siirtymistä. ”Silmissäni siintänyt unelma menestyksekkäästä urasta finanssimaailmassa vei minut aluksi pankkiin töihin. Tuo unelma alkoi kuitenkin tuntua vieraalta, kahdeksasta neljään työskentely maistua puulta, eikä motivaatiota kasvattanut se, että omat ylimääräiset ponnistelut eivät vaikuttaneet palkkanauhan alimpaan riviin juurikaan.” Tuolloin Väänäsen haave taloudellisesta riippumattomuudesta alkoi kytemään erilaisia blogeja ja kirjoja lukiessa.

Asuntosijoittamiseen Väänäsen innoitti lopulta kukas muukaan kuin Robert Kiyosaki. ”Nenän eteen sattui Kiyosakin kirja ‘Rikas isä, Köyhä isä’, jonka lukemalla oivalsin asuntosijoittamisen taustalla olevan logiikan. Saman tien aloimme veljeni kanssa kaivelemaan netistä lisää tietoa ja selailemaan Etuovesta asuntoja. Lähiviikkojen aikana ostimmekin jo ensimmäisen sijoitusasunnon”, Väänänen kertoo. Sijoitusasunnon osto onnistui, kun sisarukset yhdistivät voimansa ja hankkivat lainalle takaajan. ”Lähtötilanne oli se, että oli asuntolaina, vaimo lasten kanssa kotona ja itsellä alle keskitason palkka. Alkupääomaa ei siis ollut käytännössä yhtään. Siksi ostimme ensimmäisen asunnon sisarusteni kanssa yhdessä käyttämällä maksimaalista velkavipua ja takaajia. Oman omarahoitusosuuteni lainasin veljeltäni. Remontoimme asunnon, jonka jälkeen saimme uuden arvion asunnosta ja takaaja saatiin pullautettua pois muutamassa viikossa.”

Ensimmäinen sijoitusasunto vain lisäsi jo valmiiksi kovaa innostusta ja Väänänen sisaruksineen alkoi heti tarkastelemaan uusia sijoitusmahdollisuuksia. ”Siitä se sitten lähti pyörimään yksi asunto kerrallaan. Osa asunnoista remontoitiin ja myytiin, jotta saatiin lisää kassaa ja päästiin eteenpäin.”

Miksi sitten juuri asuntosijoittaminen tuntui omalta jutulta? ”Ehkä eniten asuntosijoittamisessa kiehtoi se, että siinä on loistavat mahdollisuudet itse vaikuttaa sijoituksen tuottoon. Lisäksi siinä pystyy hyvin hyödyntämään toisten resursseja, kuten rahaa ja osaamista, vipuvoimina.” Väänänen lisää, että osasyynä oli myös se, ettei hän halunnut turvautua pelkän palkkatulon varaan, vaan kehittää itselleen toista tulonlähdettä työn ohessa.

Unelmista tuli totta

Asuntosijoittaminen vei mennessään, mutta taloudelliseen riippumattomuuteen oli vielä matkaa. Kun päivätyö pankissa ei tuntunut omalta intohimolta, Väänänen huomasi kiinnostuneensa yrittämisestä. ”Yhdessä veljeni ja puolisoni kanssa perustimmekin hyvinvointialan yrityksen. Alku oli yrittäjyyden opettelua, mutta jossain vaiheessa lisätuloa alkoi jäädäkin ja haave täysipäiväisestä yrittäjyydestä kirkastui. Haave ei kuitenkaan toteutunut tämän bisneksen voimin, vaikka yritys on toiminnassa edelleen”, Väänänen toteaa.

Väänänen alkoi päästä lähemmäksi haavettaan hieman yllättävää kautta. Vuonna 2015 hän perusti Asuntosalkunrakentaja.fi-sivuston, jonne hän kirjoitti ajatuksiaan ja kokemuksiaan asuntosijoittamisesta. ”Kirjoittaminen oli itselle mieluista ja jopa terapeuttista. Taustalla oli lisäksi halu kertoa asuntosijoittamisen tarjoamista erinomaisista mahdollisuuksista muille ehkä siksikin, koska olisin itsekin toivonut, että joku olisi minulle kertonut sijoittamisesta silloin, kun en siitä vielä mitään ymmärtänyt”, Väänänen toteaa. Ennen pitkää sivuston kautta alkoi kertyä kontakteja ja näin myös parempia sijoitusmahdollisuuksia.

Asuntosalkunrakentajan taustalla toimiva perheyritys lopulta mahdollisti täysipäiväisen yrittäjyyden. ”Yrityksemme tavoitteena on rakentaa satojen asuntojen, sekä uusien että vanhojen, pitosalkku hajautetusti. Pitoasuntoja meillä on tällä hetkellä esim. Rovaniemeltä ja Kangasalta yksiöistä kolmioihin.” Kyseinen yritys myös ostaa kokonaisia kerrostaloja ja myy osan asunnoista eteenpäin niitä haluaville sijoittajille. ”Yrityksellämme on nykyisellään n. 30-100 asuntoa riippuen vähän ajankohdasta ja laskentatavasta. Osa asunnoista ostetaan ja myydään sijoittajille nopeasti eteenpäin ja osan taas jätämme itsellemme salkkuun.”

Miltä unelman toteutuminen sitten tuntuu? ”Asuntosijoittaminen on selkeästi minun juttuni ja aion jatkaa tätä niin kauan, kun se hyvältä tuntuu. Uskon, että pitkään. Nautin kovasti yrittäjyyden tuomasta vapaudesta, kun voin itse määrittää omat työskentelytapani. Täytyykin olla kiitollinen siitä, että saan nyt tehdä juuri sitä mistä eniten tällä hetkellä nautin eli toimia kokoaikaisesti asuntosijoittamisen parissa. Mukavaa on ollut myös se, että matkan varrella on saanut tutustua moniin mielenkiintoisiin ihmisiin.”

Asuntosijoittaminen on mahdollisuus kenelle tahansa

Omalla matkallaan Väänänen onkin oppinut, että mikä tahansa on mahdollista. ”Yrittäminen tai asuntosijoittaminen ei kysy koulutusta tai erityistä älykkyyttä, eikä edes vakaata lähtötilannetta. Asenne ratkaisee ja loppujen lopuksi riittää, kun on riittävän suuri syy ja halu ottaa niitä pieniä päivittäisiä askeleita kohti tavoitetta.”

Asuntosijoittaminen kuitenkin vaatii päämäärätietoisuutta ja kärsivällisyyttä opiskella aihetta kunnolla. Miten Väänänen on aiheesta oppinut? ”Aluksi luin ja otin selvää. Nykyään otan ensin vähän selvää ja sitten vain kokeilen ja teen. En enää juurikaan lue tai opiskele asuntosijoittamista muuten. Kun täysipäiväisesti asuntosijoittamisen parissa toimii, oppia tulee jatkuvasti käytännön kautta. Samalla oppii myös toisten asuntosijoittajien juttuja. Ihan jokainen asuntosijoituskeissi opettaa jotain”, Väänänen kertoo. Hän toteaakin, että on oppinut asuntosijoittamisesta kaikista eniten tekemällä ja toimimalla itseä kokeneempien sijoittajien kanssa.  

Minkä vinkin Väänänen sitten tarjoaisi muille sijoittajille? ”Tilaisuuksia on oikeasti joka puolella, mutta niitä ei tuoda tarjottimella nenän eteen vaan ne pitää itse oivaltaa ja löytää. Ole siis aktiivinen, verkostoidu ja pyri antamaan jotain arvoa muille, niin tulet saamaan sitä itse takaisin.”

Tilaa Sijoitusoven julkaisut suoraan sähköpostiisi

Älä huoli, emme aio tukkia sähköpostiasi. Sen sijaan saat tiedon uusista sijoitusasunnoista, asuntomarkkinakatsauksista ja muista mielenkiintoisista asuntosijoittamisen aiheista.

Tilaustasi ei voitu tallentaa. Yritäthän uudestaan.
Kiitos liittymisestä sähköpostilistalle! Saat ensimmäisen viestin meiltä pian. Tarkistathan myös roskapostin sekä mahdollisen tarjoukset -kansion.
The SMS field must contain between 6 and 19 digits and include the country code without using +/0 (e.g. 1xxxxxxxxxx for the United States)
?

Jaa artikkeli:

SEURAA sijoitusovea

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä Sijoitusoven sähköpostilistalle, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja asuntosijoittamisesta
  • Uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja sekä uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi