Search
Close this search box.

Nyt myynnissä sijoitusasuntoja Oulusta

Sanna Spårman: Nopealiikkeistä ja päättäväistä sijoittamista

Asuntosijoittaja Sanna Spårman

Sanna Spårman: Nopealiikkeistä ja päättäväistä sijoittamista

Vantaalla vaikuttava Sanna Spårman on suhteellisen tuore asuntosijoittaja, mutta tekemisen määrästä sitä ei kyllä huomaa. Muutamassa vuodessa Spårman on saanut erinomaisesti jutun juonesta kiinni ja vuoden alusta hän on jopa aloittanut valmentamaan muita säästämisessä sekä sijoittamisessa.

Kiinnostus sijoittamiseen perheenlisäyksen myötä

Tervespalvelubisneksen parissa yli 10 vuotta työskennellyt Spårman kertoo, ettei ole todellakaan aina ollut säästäväistä ja sijoittavaista tyyppiä. ”Minulla on ollut sellaisia elämänvaiheita, että olen elänyt kädestä suuhun ja jopa yli varojeni niin, että olen ollut useamman tonnin luottokorttiveloissa.”

Mikä sitten lopulta sai Spårmanin ottamaan omaa talouttansa haltuun? ”Oikeastaan sitten, kun mieheni tuli kuvioihin ja aloimme miettiä perheenlisäystä, niin tajusin, että en voi tuhlata palkkaani sitä mukaa kun se tulee. Havahduin siihen, että meitä on nyt vähän useampi ihminen tässä yhtälössä ja on pakko varautua myös tulevaan.”

Spårman myös painottaa, että lähti muutama vuosi sitten korjaamaan taloudellista tilannettaan täysin nollasta. ”Perhetaustani on sellainen, että se ei ole mahdollistanut minulle velkavipua, takauksia tai pääomaa. Jokaisen pennin olen ansainnut omalla työllä ja ennen kaikkea päättäväisyydellä.” Nimenomaan tuo päättäväisyys onkin tuonut Spårmanin lyhyessä ajassa pitkälle.

Tuore, mutta aktiivinen asuntosijoittaja

Asuntoihin sijoittaminen tuntui Spårmanista luontevalta tavalta aloittaa sijoittaminen, sillä hän on aina ollut kiinnostunut asunnoista. ”Kun ei alussa ollut syvempää ymmärrystä sijoittamisesta, niin piti tietenkin valita sellainen sijoituskohde, joka tuntuu itselle helpoimmalta sisäistää. Vaikka se kuulostaa hieman oudolta, niin olen aina tykännyt asunnoista. Joku niissä on aina viehättänyt, joten se oli melko helppo valinta ensimmäiseksi sijoituskohteeksi.”

Spårman osti ensimmäisen sijoitusasuntonsa yhdessä miehensä kanssa Nummelasta vuonna 2015. Ajatuksena oli alun perin ostaa vain yksi, mutta pian suunnitelma muuttui. ”Melko perinteisesti ajattelin, että ostan yhden asunnon, jotta minulla jossain vaiheessa on pieni eläkesäästö olemassa. Kun se sitten olikin sen verran helppoa, niin rupesin vähän ahneemmaksi, että eihän tämä nyt tähän jää”, Spårman nauraa.

Ensimmäisen vuoden aikana Spårman osti miehensä kanssa kolme sijoitusasuntoa. ”Olen aika intensiivinen ihminen, että sitten kun paneudun johonkin asiaan, niin annan sille 110 % ja ehkä vähän enemmänkin. Asuntosijoittamisessakin se pyörä sitten lähti aika nopeasti pyörimään.” Nyt parilla on yhteensä viisi sijoitusasuntoa pääkaupunkiseudulta ja kuka ties lisääkin on mahdollisesti tulossa.

Strategiana kalustettujen asuntojen vuokraus

Pääkaupunkiseutu oli Spårmanille looginen sijoituspaikka, mutta hän myös huomasi, että alueella tuotto jää todella pieneksi tai jopa olemattomaksi. Niinpä hän alkoi pohtimaan, miten asuntojen vuokratuloa saisi kasvatettua. ”Jouduin lähtemään sijoittajaksi sataprosenttisella lainalla, joten lainanhoitokustannukset ovat isot. Jos haluaa yksiön pääkaupunkiseudulta sataprosenttisella lainalla, niin ansaintalogiikka on mietittävä hieman toisella tavalla. Sainkin sitten idean, että entä jos asunnot kalustaa ja vuokraa lyhytaikaisesti. Siitä se sitten lähti ja perustimme toimintaa varten yrityksen.” Yrityksen kautta Spårman vuokraa heidän omistamiaan kalustettuja asuntoja Booking.com- ja Airbnb-sivustojen kautta. Lisäksi Spårmanin yritys on ottanut hoitaakseen muilta sijoittajilta yhteensä viiden kalustetun asunnon vuokraustoiminnan.

Onko kuvio toiminut? ”On! Hyvin vähän on ongelmia tullut matkan varrella ja asunnot menevät hyvin vuokralle. Vuokrausaste on noin 90 %, vaikka vuodessa vaihtelua on paljon. Esimerkiksi joulu on todella hiljainen, kun taas erilaisten tapahtumien ja lomien aikaan on paljon kysyntää. Noin kuukauden mittainen majoittuminen on meillä se yleisin, sillä asiakkainamme on paljon esimerkiksi opettajia, jotka tulevat ulkomailta Suomen korkeakouluihin tietyksi ajaksi töihin. Näille alueille myös rakennetaan paljon, joten työmiehiä on vuokralaisina myös melko usein.”

Vaikka yrityksen toiminta on sujunut mallikkaasti, Spårman haluaa muistuttaa, että suuremmat tuotot eivät tule helposti. ”Onhan tässä paljon työtä. Etenkin silloin, jos vuokralaiset vaihtuvat kahden päivän välein, niin siivous, lakanoiden ja pyyhkeiden vaihto sekä niiden peseminen vie paljon aikaa. Lisäksi yhteydenpito vuokralaisiin vie aikaa. Siihen siis täytyy varautua, jos tähän ryhtyy.”

Spårmania myös huolestuttaa alalla aika ajoin esille tulleet väärinkäytökset. ”Pelkään sitä, että yksityiset ihmiset näkevät tällaisen bisneksen mahdollisuutena harmaan talouden kautta. Nuo yksittäiset epärehelliset toimijat syövät mainetta niiltä ihmisiltä, jotka toimivat rehellisesti ja reilusti. Haluan kyllä kannustaa ihmisiä tällaiseen toimintaan, jos vain on valmis tähän työmäärään. Mutta samalla haluan korostaa, että jos tätä teet, niin tee sitä puhtaat jauhot pussissa.”

Uutena aluevaltauksena parkkipaikat

Vaikka Spårmanin yritys on melko tuore ja sen parissa riittää tekemistä, Spårmanista huokuu innokkuus kasvattaa yritys- ja sijoitustoimintaansa. Yhdestä asiasta puhuttaessa hän mainitsee samaan hengenvetoon jo monta muuta kiinnostuksen kohdetta ja tulevaisuuden suunnitelmaa. Asuntojen jälkeen seuraava aluevaltaus olivatkin parkkipaikat.

”Se oikeastaan lähti kyllä alun perin ihan käytännön ongelmasta. Ostimme Kivistöstä sijoitusasunnon, mutta sillä alueella oli todella huonosti parkkipaikkoja. Monet vieraamme kuitenkin toivovat paikkaa ja meidän täytyy tietysti käydä asunnolla siivoamassa, joten päätimme ostaa yhtiöstä myös parkkipaikan. Aloin asiaa sitten hieman selvittää ja selvisi, että Kivistön ongelmallinen parkkipaikkatilanne on ollut Vantaan Sanomissa useammankin kerran tapetilla. Silloin syttyi lamppu päässä, että voisikohan tässä olla bisneksen paikka.”

Nyt pariskunnalla on asuntojen lisäksi 7 parkkipaikkaa pääkaupunkiseudulta ja lisää on tulossa. Ovatko parkkipaikat nyt siis se tulevaisuuden suunta? ”No katsotaan. Olen itse asiassa viime aikoina alkanut kiinnostua varastoista”, Spårman kertoo nauraen. Kiinnostuksen kohteet ja tulevaisuuden suunnitelmat voivat siis muuttua hyvinkin nopeasti.

Kyllästyvä ja innostuva varallisuusvalmentaja

Ihailtavaa Spårmanissa on juuri tuo lapsenomainen innostus kaikkeen uuteen. Hän itse sanoo ”kyllästyvänsä nopeasti, mutta innostuvansa vielä nopeammin”, joten uusia aluevaltauksia nainen tekee varmasti keskimääräistä sijoittajaa pikaisemmin. Huolimatonta toiminta ei kuitenkaan ole, vaan Spårman ottaa huolellisesti asioista selvää ja harkitsee peliliikkeittään. ”Vaikka innostun todella nopeasti ja tartun vauhdilla erilaisiin juttuihin, niin aina kuitenkin nukun yön yli ja mietin, että onko se oikeasti järkevää.”

Hän lähtee myös rohkeasti tekemään uusia juttuja, vaikka ne hieman pelottaisivatkin. Spårman nimittäin kirjoittaa myös blogia säästämisestä ja sijoittamisesta, vaikka sen aloittaminen aluksi jännitti. ”Tykkään kirjottamisesta todella paljon ja olin itsekin monta kertaa ajatellut, että voisin alkaa kirjottaa blogia. Mutta jotenkin olin sen suhteen arka ja mietin, että osaanko minä ja lukisiko sitä edes kukaan. 2017 syksyllä päätin kuitenkin aloittaa. Aika raakilehan se vielä on, mutta jostain on aloitettava. Jos niistä minun jutuista on jollekin jotain hyötyä, niin se on tosi kiva juttu.”

Spårman itse asiassa kertoo, että aluksi hän sai onnen ja onnistumisen tunteita siitä, että omat säästämisen ja sijoittamisen projektit etenivät mallikkaasti. Nykyään häntä ilahduttaa enemmänkin se, jos omaa tietoa jakamalla voi auttaa muita. Tämä jakamisen ilo ajoi Spårmanin blogin kirjoittamisen lisäksi myös varallisuusvalmentajaksi. Spårman osoitti jälleen päättäväisyyttä ja rohkeutta, kun hän tammikuussa luopui palkkatöistään ja ryhtyi kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Hänellä on miehensä kanssa kaksi perheyritystä ja näiden yritysten pyörittämisen ohella Spårman toimii varallisuusvalmentajana.

Spårman onkin oiva esimerkki siitä, kuinka yksi ihminen voi nopeilla, mutta harkituilla liikkeillä, päättäväisyydellä ja rohkeudella saavuttaa paljon yksi askel (tai Spårmanin tapauksessa ehkä paremminkin harppaus) kerrallaan.

Tilaa Sijoitusoven julkaisut suoraan sähköpostiisi

Älä huoli, emme aio tukkia sähköpostiasi. Sen sijaan saat tiedon uusista sijoitusasunnoista, asuntomarkkinakatsauksista ja muista mielenkiintoisista asuntosijoittamisen aiheista.

Tilaustasi ei voitu tallentaa. Yritäthän uudestaan.
Kiitos liittymisestä sähköpostilistalle! Saat ensimmäisen viestin meiltä pian. Tarkistathan myös roskapostin sekä mahdollisen tarjoukset -kansion.
The SMS field must contain between 6 and 19 digits and include the country code without using +/0 (e.g. 1xxxxxxxxxx for the United States)
?

Jaa artikkeli:

SEURAA sijoitusovea

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä Sijoitusoven sähköpostilistalle, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja asuntosijoittamisesta
  • Uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja sekä uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi