Search
Close this search box.

Nyt myynnissä sijoitusasuntoja Oulusta

Olli Turunen ja Joonas Orava: Sattuman kauppaa laitakaupungin valoissa

Olli Turunen ja Joonas Orava: Sattuman kauppaa laitakaupungin valoissa

Huhu kertoo, että Jyväskylä olisi Suomen positiivisen energian keskipiste. Yhtenä todisteena siitä on energinen asuntosijoittajakaksikko Joonas Orava ja Olli Turunen. Ystävykset, jotka puhuvat pontevasti mukavalla murteella asuntosijoittamisesta niin, että toisen lopetettua lauseen toinen jatkaa aiheen loppuun. Rakkaudesta lajiin on Oravalla ja Turusella syntynyt myös Talentumin kustantama ensimmäinen suomalainen kirja asuntosijoittajille: Osta, vuokraa, vaurastu.

Ensin eivät pelimerkit riittäneet

Päivätyössään kaksikko ylläpitää ja kasvattaa osaamista, jota asuntosijoittaja tarvitsee. Orava on kiinteistöalalla, Turunen puolestaan hoitaa Kemiralla sijoittajasuhteita. Huhu jyväskyläläisten energisyydestä saa lisätukea siitä, että asuntosijoittamisen ohella molemmat harrastavat aktiivisesti urheilua. Orava hiihtää ja lenkittää koiraa, Turusen lempilajeja ovat golf, tennis ja jääkiekko. Harrastuksista voi hyvin löytää yhtymäkohdan asuntosijoittamiseen. Hiihto vaatii pitkäjänteisyyttä ja kestävyyttä, mailapelit nopeaa reagointia ja tarkkoja osumia.

Jo opiskeluaikana Orava haaveili siitä, että joku muu maksaisi asuntolainat. Siihen hänen mukaansa asuntosijoittaminen voisi olla hyvä keino. Oravalle jäi hänen isänsä poismenon jälkeen asunto, jota hän vuokrasi yhdessä siskonsa kanssa. Samoihin aikoihin Orava valmistui ja pääsi töihin. Perintöasunto ja palkka mahdollistivat lainan saannin ja oman ensimmäisen sijoitusasunnon.

Turusen taustalla on yli 15 vuotta kestänyt kiinnostus sijoittamiseen yleensä. Aloite yhteiseen sijoittamiseen tuli Turuselta, kun hän houkutteli Oravan mukaan asuntonäytöille Jyväskylässä. ”Yksinkertaisia laskelmia pyöriteltiin, että miten tämä voisi kannattaa, jos pistetään asunto vuokralle”, Turunen kertoo ja jatkaa: ”Se vaikutti kohtuullisen järkevältä, mutta pelimerkit ei silloin vielä riittäny.”

Sattuman kaupasta kohti yhteistä tulevaisuutta

Yhteinen alkutaival alkoi kunnolla jouluna 2010, kun Orava vieraili Turusen luona Saksassa. Sitä ennen he molemmat olivat tahoillaan hankkineet ensimmäiset sijoitusasuntonsa. Oravalla perintöasunnon puolikas ja kaksi muuta kohdetta. Turusella sen sijaan vuonna 2006 sukulaiskauppana ostettu sijoitusasunto. Joulureissulla Orava puolestaan oli aktiivisempi osapuoli ja houkutteli Turusen mukaan mittavampaan asuntosijoitustoimintaan, kun yhteisten tuttavien kautta oli tullut pari yksiötä myyntiin. Näitä yksiöitä kaksikko pitää ensimmäisenä ”aitona” yhteisenä sijoituskohteenaan. ”Siihen mennessä oli onnistunut jokusen euronkin säästämään ja pankista haettiin loput”, täsmentää Turunen. Kaksikon ensimmäiset yksiöt sijaitsivat Kangaslammella ja Myllyjärvellä Jyväskylän laitakaupungilla. Kaupantekoa helpotti se, että molemmissa kohteissa oli vuokralainen valmiina.

Orava ja Turunen kertovat sijoittamisesta laitakaupungin asuntoihin. Mitä kauemmas keskustasta menet, sitä suurempi riski on saada huono vuokralainen. ”Keskustassa voit valita parhaat päältä”, kertoo Turunen. Orava jatkaa ja kertoo, että myös rakennuskanta poikkeaa laitakaupungin ja keskustan välillä. Turunen nappaa aiheesta kopin, ja kertoo betonielementtitaloista ja tekemättömistä remonteista: ”Se on riski, joka jossain vaiheessa enemmän tai vähemmän realisoituu.”

Päätös lähteä sijoittamaan yhdessä oli Oravan mukaan puoliksi sattumaa. Kun Turunen syyskuussa 2010 kutsui Oravan vierailulle luokseen Saksaan, hän kysyi, josko tekisivät jotain yhdessä. Turusella oli vapaita vakuuksia, ja Orava vastaavasti oli paikan päällä Suomessa sijoituskohteiden vieressä. ”Kuitenkin se vaatii vähän sitä läsnäoloa”, ohjeistaa Orava ja jatkaa kertomustaan alkupamauksesta: ”Tavallaan se meni siinä sattuman kautta, että vähän puhuin siitä yhden tutun kanssa, jolla oli pari kohdetta myynnissä.” Oravan ratkaiseva parin ensikohteen rupattelu sattui sopivasti Turusen puhelinsoiton ja Saksan-vierailun väliin.

Orava ja Turunen – Jyväskylästä pääkaupunkiseudun kehyskuntiin

Tällä hetkellä Oravalla ja Turusella on omat ja muutamat muiden kanssa yhteisomistuksessa olevat asunnot mukaan laskettuna yhteensä kolmisenkymmentä. Määrän lisääntyessä strategiakin on vahvistunut vuosien varrella: ”Alle 35-neliöiset yksiöt, koska niistä saa parhaan vuokratuoton. Niissä on paras vuokrattavuus, ja se on se syy”, sanoo Turunen. Asuntosijoittamisessa Orava ja Turunen ovat siirtyneet laitakaupungin valoista kohti kaupunkien keskustoja. Suurin osa kohteista sijaitsee Jyväskylässä, koska molemmat ovat sieltä kotoisin. Muutettuaan pääkaupunkiseudulle uusina sijoituskohteina ovat tulleet mukaan pääkaupunkiseudun kehyskunnat.

Kirjoittamansa kirjan nimen mukaisesti Oravan ja Turusen sijoitusstrategia on omistaa ja vuokrata pitkään. ”Jossain vaiheessa voisi toimeentulon saada tästä asuntosijoittamisesta. Se on tietysti se syy, miksi halutaan kasvattaa toimintaa”, Orava kertoo kaksikon pidemmän aikajakson tavoitteista. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että asuntoja on nyt sopiva määrä. Turunen kuitenkin täsmentää, että tutka on jatkuvasti päällä; jos eteen tulee sopiva kohde, he ostavat sen. Pikainen vilkaisu taustapeiliin kertoo, että ainoa tätä kaksikkoa harmittava asia on se, etteivät he ostaneet enemmän asuntoja heti alussa. Parhaana onnistumisenaan molemmat pitävät sitä, että yleensäkin lähtivät mukaan asuntosijoitustoimintaan.

Avulias Eeva-avainpalvelu auttaa Hyvinkäällä

Yhtenä erikoisuutena Turunen kertoo sattuman kautta kuvioihin tulleesta hyvinkääläisestä Eeva-avainpalvelusta; naishenkilöstä, joka hoitaa avaintenluovutusta. Eräällä kerralla Turunen ei päässyt itse luovuttamaan avaimia vuokralaiselle, ja pyysi naista hoitamaan asian hänen puolestaan. ”Sehän oli oikein mielissään, ja halusi jatkossakin auttaa. Näki oikein silimistä, että tykkäs hommasta”, Turunen kertoo leveällä murteellaan, ja sanoo palkitsevansa naisen kahvi- ja keksipaketeilla Hyvinkäällä käydessään. Pientä taloudellistakin korvausta on nainen avaintyöstään saanut; Orava ja Turunen ovat pidättäytyneet hänen vuokrankorotuksestaan vuodesta 2014 lähtien.

Kimppasijoittajalla on kaksinkertainen ilo, puolikas suru

Sosiaalisina persoonina molemmat hehkuttavat asuntosijoittamisessa mukavaa olevan itse vuokraustoiminnan. ”Tykkään itse tosi paljon siitä vuokraustilanteesta”, Turunen kertoo. Orava puolestaan pitää koko prosessia mielenkiintoisena; etsi kohde, löydä kohde, etsi vuokralainen, tee sopimus. Molemmat kertovat aiemmista kokemuksistaan tilanteessa, jossa hankalan vuokralaisen sopimus on jouduttu purkamaan ja jännittämään, missä kunnossa asunto on – ja onko se yleensäkään tyhjä sovittuna ajankohtana.

Turunen kertoo, että kimppasijoittamisessa parasta on se, että ”Pystyy kaksinkertaistamaan ilot ja puolittamaan surut.” Siihen Orava napauttaa välittömästi: ”Joo, olipa hyvin sanottu!” Kun välillä tulee huolia ja murheita, niitä on hyvä jakaa kaverin kanssa. Vastaavasti onnistumisista voi iloita kaksin verroin. Orava lisää kimppasijoittamisen hyötyihin myös taloudellisen vivun: jos voit itse ostaa kaksi, kaverin kanssa voi ostaa neljä. Sen verran tosissaan herrat ovat sijoitustoimintansa suhteen, että heillä on yhteinen henkivakuutus. ”Yleensähän se otetaan vaimon kanssa, mutta ei ole vaimon kanssa yhteistä henkivakuutusta”, Turunen naurahtaa Oravan hymyillessä leveästi vieressä.

Kimppasijoittamisessa he eivät laske tunteja, vaan jakavat työkuorman hyvässä yhteisymmärryksessä ilman kirjallisia sopimuksia. Orava hoitaa enemmän Jyväskylän kohteiden asioita, ja Turunen puolestaan pääkaupunkiseudun lähistöllä olevia. Kummallakin on oma roolinsa ja omat tehtävänsä.

Tilaa Sijoitusoven julkaisut suoraan sähköpostiisi

Älä huoli, emme aio tukkia sähköpostiasi. Sen sijaan saat tiedon uusista sijoitusasunnoista, asuntomarkkinakatsauksista ja muista mielenkiintoisista asuntosijoittamisen aiheista.

Tilaustasi ei voitu tallentaa. Yritäthän uudestaan.
Kiitos liittymisestä sähköpostilistalle! Saat ensimmäisen viestin meiltä pian. Tarkistathan myös roskapostin sekä mahdollisen tarjoukset -kansion.
The SMS field must contain between 6 and 19 digits and include the country code without using +/0 (e.g. 1xxxxxxxxxx for the United States)
?

Jaa artikkeli:

SEURAA sijoitusovea

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä Sijoitusoven sähköpostilistalle, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja asuntosijoittamisesta
  • Uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja sekä uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi