Jenny Nyman

Jenny Nyman – remontteja rakkaudella

Jenny Nyman on asuntoflippaaja, äiti ja yrittäjä, jonka sekä työssä että arjessa yhdistyvät vahva tekemisen meininki, rohkeus ryhtyä tuntemattomaan sekä mieletön positiivisuus. Tällä kombinaatiolla hän myös flippaa eli ostaa, remontoi ja myy asuntoja.

Jos Jenny on sinulle esimerkiksi Instagramista tuttu, olet varmasti huomannut, että hän suhtautuu projekteihinsa antaumuksella ja omien sanojensa mukaan hän todellakin rakastaa kohteitaan. Jenny naureskeleekin, että hän tekee homman juuri niin kuin varoitellaan tekemästä, että kohteita ei kannattaisi suunnitella ja remontoida niin kuin itselleen tekisi. Mutta juuri tässä taitaa kuitenkin piillä tämän naisen kilpailuvaltti ja toiminnan ydin. Kaikki remontit toteutetaan mutkia oikomatta, materiaalivalintojen laadusta tinkimättä ja vahvalla intohimolla.

“Työtäni ohjaa tieto siitä, että olen remontoimassa asuntoa nimenomaan myyntiin ja kohde voi olla tulevan omistajan jopa loppuelämän koti. Silloin on mietittävä, mitkä materiaalit kestävät aikaa ja miten asunnosta tehdään koti.”

Jennyn lämminhenkinen ajattelu näkyy kaikessa mitä hän tekee, oli kyse sitten naapureiden huomioimisesta suklaalla remontin aikana tai ostotarjouksesta, jonka yhteydessä hän tarjoaa muuttoapua. Toteutustapana huolella tehdyt täysremontit asettavat myös omat haasteensa, mutta tämä supernainen on ratkonut nekin omalla positiivisella ja ihmisläheisellä tyylillään.

Tällainen on Jenny Nyman:

Rohkeasti kokeilemalla oppii uutta

Jennyllä on ollut pienestä saakka vahva halu oppia tekemään asioita itse sekä rohkeus tarttua työkaluihin. Tästä hän kiittää isäänsä. “Mä olen oppinut sellaisen mallin, että ei tarvitse jäädä odottamaan, että joku tulee poraamaan mun puolesta, vaan on uskallusta lähteä kokeilemaan itse.”

Jennyltä ei löydy rakennusalan koulutusta, hänen vahvuuksiaan ovat nimenomaan rohkeus ja halu yrittää. Oppia hän on kerryttänyt puhtaasti tekemisen kautta, YouTubesta videoita katsomalla sekä hyödyntämällä muita ammattilaisia.

“Jos mulla on asunnolla ulkopuolista työvoimaa, niin yleensä hyödynnän heidän ammattitaitoaan kyselemällä mahdollisimman paljon. Näin voin oppia tekemään tietyt asiat jatkossa itse. Tai sitten käy toisin päin. Alussa tein seinien maalaukset aina itse, se on helppoa hommaa. Nykyisin kuitenkin ulkoistan tämän työvaiheen, sillä suoraan sanottuna en pidä isojen pintojen maalaamisesta yhtään”, Jenny naurahtaa.

“Siinä kun itse opettelee tekemään remonttihommia, niin oppii samalla arvostamaan ammattilaisten tekemää työtä. Laskutettava hinta ei enää tunnukaan niin suurelta, kun ymmärtää millaisen työmäärän se pitää sisällään.”

Jenny jakaa tekemistään Instagramissa @sisujasijoitus profiilissa. Hän kertoo avoimesti ja tarkasti tekemistään ratkaisuista sekä kohtaamistaan haasteista. Jenny haluaa rohkaista muitakin ryhtymään rohkeasti toimeen sekä samalla jakaa omia oppejaan eteenpäin.

“Monesti tää kaikki näyttää niin vaivattomalta Instagramissa, mutta siellä jää helposti näkemättä se valtava määrä taustatyötä, mitä tää vaatii. Haluan yrittää jakaa seuraajilleni kaiken mahdollisimman tarkasti ja on hienoa, jos joku voi oppia mun kanavan kautta jotain.”

Asuntoflippaajaksi vahingossa

Aiemmassa ammatissaan Jenny ohjasi junaliikennettä Pasilan ohjauskeskuksessa. Ajatus asuntosijoittamisesta heräsi samaan aikaan, kun Jennyn esikoinen ilmoitti tulostaan. Suunnitelmat ensimmäisen sijoitusasunnon hankkimisesta kehittyivät samaan aikaan kasvavan vauvamasun kanssa. Suunnitelmissa ei tosin ollut flippauskohteen ostaminen. Jennyn ajatuksena oli ostaa asunto, jossa voisi asua ensin itse parin vuoden ajan ja laittaa sitten vuokralle. Kuitenkin nopealla aikataululla eteen ilmaantui toisenlainen, flippaukseen soveltuva kohde, jonka Jenny päätti ostaa aivan raskauden viime metreillä.

“Ostin ensimmäisen sijoitusasunnon poikani ollessa 5 päivää vanha”, Jenny muistelee naurahtaen. “Tarjouksen lähetin synnäriltä.”

Suoraan sairaalasta Jenny ei kuitenkaan suunnannut remontoimaan. Asunnossa oli vuokralainen, joten remontti pääsi alkamaan 5kk jälkeen, kun vuokralainen oli muuttanut pois.

“Se oli hyvä kohde harjoitella remontointia! Asunnossa pääsi tekemään lähes kaikkea, entisöintiä, keittiön uusimista, kylppärin remontointia, lattian vaihtoa ja paljon muuta. Siitä tuli sellainen puolen vuoden remontti pienen vauvan kanssa.”

Remontin valmistuttua Jenny laittoi kohteen heti myyntiin. Mutta ostotarjouksia ei tullutkaan. Tästä lannistumatta hän päätti kalustaa asunnon ja vuokrata sitä Airbnb palvelun kautta. Kalenteri täyttyikin nopeasti pitkälle eteenpäin. Sen lisäksi uusi myynti-ilmoitus kalustettujen kuvien kera poiki tällä kertaa useita ostotarjouksia. Jenny myi ensimmäisen remontoimansa kohteen tuottoisan Airbnb kesäsesongin päätteeksi.

Strategialla vai ilman?

“Mulla ei varsinaisesti ole strategiaa, ehkä ennemmin sellainen taustastrategia. Se on lopulta niin kohdekohtaista, että miten strategia todellisuudessa toimii. Mulla ei myöskään ole tarkkoja kriteereitä sen suhteen, millaisia asuntoja ostan.”

On kuitenkin kolme tekijää, jotka ohjaavat Jennyn ostopäätöksiä:

Sijainti
Jenny on keskittynyt pk-seudun trendikkäisiin alueisiin, joilla kysyntä on hyvää ja oletettavasti pysyy sellaisena yli ajan. “Alueiden paikallistuntemus on erittäin tärkeää, jotta tällaiset trendikkäät alueet voi tunnistaa. Alueen sisällä on myös tunnettava taloyhtiöt, jotta ei tule tehneeksi hutiostoja.”

Taloyhtiö
“Mun kriteerinä on, että taloyhtiön tulee olla omalla tontilla. Lisäksi sen tulee olla tottakai hyvin hoidettu.”

Asunnon pohja
“Asunnon neliöt tulee olla käytetty fiksusti. Jos eteiskäytävään hukkuu 4-5 m², jää kohde minulta todennäköisesti ostamatta. Toisekseen flippauksen yksi tärkeimpiä kriteereitä on, että hinta-analyysi on tehty huolella. Huomio kannattaa aina kiinnittää asunnon neliöhintoihin. Kalleimmilla alueilla asuntojen hinnat voivat olla 10 000 € / m², jolloin 2m² pienempi asunto voi äkkiseltään näyttää edulliselta, vaikka todellisuudessa neliöhinta voi olla korkeampi.”

Mistä ja miten kohteet löytyvät?

Nykyään kuulee puhuttavan paljon siitä, että alle markkinahintaisia kohteita on hankala löytää. Myyjät ovat hintatietoisia ja hinnoitteluvirheitä ei juuri löydy. Joten mistä ja miten flippaaja onnistuu löytämään kohteensa?

“Mun ostamat asunnot ovat yleensä niin huonossa kunnossa, että sen takia kysyntää on vähemmän ja hinta alhaisempi. Myyjän tulee olla huomioinut remontin kustannukset myyntihinnassa.”

“Olen myös huomannut, että välittäjät antavat kohteita flippaajille mielellään, koska näin sama kohde tulee heille pian myyntiin uudestaan. Siinä on tavallaan tuplahyöty. Flippaajana minä taas hyödyn välittäjän avusta mm. hinnoittelun suhteen.”

“Teen ylipäätään todella paljon tarjouksia. Tapani remontoida ei ole halvimmasta päästä, joten hinnan on todellakin oltava kohdillaan, että minun on kannattavaa aloittaa remontti. Suurin osa tarjouksistani ei mene läpi.”

Koska hinnan on pysyttävä matalana, tarjoaa Jenny usein myyjälle jotain muuta hyötyä. “Saatan tarjota myyjälle ilmaisen muuttopalvelun tai vaikka apua uuden kohteen etsintään. Yleensä minulla ei ole kiire päästä kohteeseen, joten voin myös tarjota reilusti aikaa etsiä uusi asunto. Olenpa auttanut erästä iäkästä myyjää löytämään vanhainkotipaikankin!” Jenny toteaa tyylilleen ominaiseen lämpimään sävyyn.

Flippaajat ja pitäjät eivät kilpaile samoista kohteista

‘Osta ja pidä’ asuntosijoittajien ja flippaajien kohteiden metsästys poikkeaa monessa kohtaa toisistaan. Molemmat ovat asuntosijoittajia, mutta operoivat aivan eri tavalla. Siinä missä julkiseen myyntiin tulevat pitämiseen soveltuvat kohteet saatetaan myydä tunneissa, voi flippaaja löytää sopivan kohteen Oikotien pisimpään myynnissä olleista ilmoituksista.

“Suurimman osan kohteista olen löytänyt Oikotien kautta. Haussa järjestän asunnot alkaen vanhimmasta ilmoituksesta. Pitkään myynnissä olleista kohteista voi tarjota rohkeasti alle pyynnin.”

Siinä missä ‘osta ja pidä’ asuntosijoittajat suosivat pieniä kohteita, flippaaja usein valitsee mieluummin 40m² asunnon kuin 20m² asunnon. Jenny kertoo havainnollistavan esimerkin:

“Isomman asunnon halvoilla remonttineliöillä voidaan rahoittaa kalliimmat neliöt. Jos kohde maksaa ostohetkellä 4000 € / m² ja tavoite on myydä 5000 € / m², jää remontille ja katteelle 1000 € / m². Tämä tarkoittaisi 20m² asunnossa 20 000 € ja 40m² asunnossa 40 000 €. Oletetaan, että molemmissa kohteissa tehdään samat muutostyöt sisältäen keittiön ja kylpyhuoneen remontoinnin. Näiden kahden tilan remonttikustannuksissa ei ole suuria eroja isomman ja pienemmän asunnon välillä ja niihin on helppo saada kulumaan koko pienemmän asunnon budjetti. Sen sijaan isommassa asunnossa meillä on vielä toiset 20 000 € budjettia jäljellä ja asunnon loppuneliöiden remontointi on huomattavasti edullisempaa.”

Jennyn vinkit aloitteleville flippaajille ja sitä suunnitteleville

  • ”Ota ensimmäinen askel”. Jenny kannustaa kaikkia ryhtymään rohkeasti toimeen. ”Ensimmäisen kohteen ostaminen on varmasti se pelottavin hetki. Mutta kun pohjatyö on tehty huolella, kannattaa uskaltaa rohkeasti tehdä se päätös.” Jenny myöntää, että edelleen häntä itseäänkin jännittää jokaisen oston jälkeen, että mitä tuli ostettua.
  • ”Älä aliarvioi siivouksen merkitystä.” Jenny aloittaa jokaisessa kohteessa työt perusteellisella siivouksella ja tekee vasta tämän jälkeen arvion siitä, mitkä kaikkea tarvitsee rempata.
  • ”Harrastan ’laputtamista’, vaikka en olekaan vielä löytänyt sopivia kohteita sitä kautta.” Laputtamisella tarkoitetaan ostoilmoitusten vientiä taloyhtiöiden ilmoitustauluille. Tällä tavoin Jenny on saanut paljon yhteydenottoja halukkailta myyjiltä ja vaikka yhteydenotot eivät ainakaan toistaiseksi ole johtaneet kauppoihin asti, Jenny näkee tämän loistavana tapana tutustua taloyhtiöihin.
  • ”Harjoittele paperien lukemista”. Jenny suosittelee pyytämään välittäjältä kohteen paperit luettavaksi, vaikka kohde ei nappivalinta olisikaan. Näin asiakirjojen tulkkaaminen käy koko ajan tutummaksi ja helpommaksi.
  • ”Uskalla olla ostamatta”. Markkinatilanteen ollessa huono, ei kannata ostaa sen hetken parasta vaihtoehtoa, mikäli kohde on sellainen, jota ei ns. normaalitilanteessa ostaisi. Jenny kertoo, että ostokuume on meinannut ajaa hänet tekemään huonoja ratkaisuja, mutta on onneksi pystynyt välttämään hutiostokset malttamalla mielensä.
  • ”Käy asuntonäytöillä tutustumassa kohteisiin”. Vain näin voit hahmottaa pohjaratkaisun ja tilan toimivuuden käytännössä.

Mitä tulevaisuudessa tullaan näkemään?

Omien flippauskohteidensa lisäksi Jenny auttaa myös muita asuntosijoittajia nostamaan kohteiden arvoa remontoimalla. Tämä tapahtuu Jennyn yrityksen Neliötohtorin kautta.

Tulevaisuudessa Jennyltä nähdään myös oma keittiöbrändi sekä muita, nimenomaan sijoittajille tarkoitettuja ratkaisuja. Jenny ei tosiaankaan aio jäädä tuleen makaamaan, edes koronakriisin edessä, vaan valjastaa loputkin innovatiivisuudestaan käyttöön. “Markkinatilanne muuttuu koko ajan, joten vanhoihin strategioihin ei voi jäädä liiaksi kiinni.”

Jennyn asenne on kertakaikkiaan ihailtavaa ja uskomme, että moni flippaaja ja remontoiva asuntosijoittaja voi oppia häneltä paljon! Niin käytännön tekemisestä kuin elämän asenteesta 😉

Jaa:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on linkedin
LinkedIn

Viisastuminen jatkuu somessa

Ilmoittaudu jäseneksi

Liittymällä Sijoitusoven jäseneksi, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain