Search
Close this search box.

Nyt myynnissä sijoitusasuntoja Oulusta

10 tärppiä sijoitusasunnon vuokraukseen

10 tärppiä sijoitusasunnon vuokraukseen

Yksi yleisimmistä asuntosijoittamisen strategioista on sijoitusasunnon vuokraus. Asuntojen vuokrauksessa on kuitenkin muutamia riskejä, joiden vuoksi vuokraus kannattaa tehdä huolellisesti ja hyvän vuokratavan mukaisesti. Hoitamalla koko vuokrausprosessin tarkasti ja harkitusti, voit paitsi hallita riskejä myös kasvattaa mahdollisuuksiasi menestyä sijoittajana. Siksi keräsimme yhteen 10 hyödyllistä neuvoa sijoitusasunnon vuokraukseen liittyen.

1. Hinnoittele järkevästi

Ota selvää kaupungin ja alueen keskimääräisestä vuokratasosta. Voit tutkia esimerkiksi vuokra-asuntoja välittävien nettisivujen avulla samankokoisten ja -kuntoisten asuntojen vuokria. Varmista, ettet hinnoittele vuokraa alakanttiin menettääksesi tuottoa. Muista kuitenkin, että ylihinnoiteltu vuokra saattaa puolestaan ajaa vuokralaisia pois. Vuokrataso on hyvä asettaa myös psykologisesti houkuttelevaksi. Esimerkiksi jos 600 euroa on mielestäsi hyvä vuokra, kannattaa se asettaa 595 euroon, jotta vuokra on houkuttelevampi. Toisaalta jos sopiva vuokra on 540 euroa, aseta se 545 euroon, jolloin saat muutaman kympin lisää vuosittain.

2. Tee selkeä vuokrailmoitus

Kuvaile asuntoa vuokrailmoituksessa muutamalla sanalla ja mainitse ainakin asunnon tyyppi, koko, sijainti, vuokra, vakuus ja muut maksut. Mikäli asunnossa on ns. bonuksia kuten parveke, sauna tai autopaikka, mainosta niitä myös ilmoituksessa. Kirjaa ilmoitukseen asunnon vapautuminen sekä vuokrasopimuksen kesto. Aina kannattaa mainita luottotietojen tarkistuksesta, sillä se useimmiten karsii maksuhäiriöiset vuokralaisehdokkaat jo alkuvaiheessa. Lisäksi hyvät kuvat voivat nopeuttaa vuokrausprosessia, joten voit tarjota niitä sähköpostitse. Tee vuokrailmoituksesta ytimekäs, mutta kattava ja muista kertoa vain faktoja, jotta vältät ns. ”turhat” hakijat.

3. Valitse vuokralainen huolella

Vuokralainen täytyy aina valita huolella. Haastattele asuntonäytössä vuokralaisehdokkaita, sillä pienenkin jutustelun avulla voit selvittää henkilöstä paljon. Tarkasta myös joka kerta vuokralaisten luottotiedot, jotta selvität heidän maksukykynsä. Lisäksi voit tarvittaessa soittaa edelliselle vuokranantajalle ja kysyä mielipiteitä ja tietoja vuokralaisesta.

4. Tee kirjallinen ja kunnollinen vuokrasopimus

Hyvä vuokratapa edellyttää, että vuokrasopimus tehdään poikkeuksetta kirjallisesti.  Kirjaa siis kaikki asiat selkeästi ja yksiselitteisesti sopimukseen epäselvien ja riitaisten tilanteiden välttämiseksi. Käy vuokrasopimus myös läpi kohta kohdalta vuokralaisen kanssa allekirjoituksen yhteydessä, jotta turhia väärinkäsityksiä ei tule. On myös syytä muistaa, että kirjallisessakaan sopimuksessa ei voi lukea mitä tahansa. Ole siis huolellinen vuokrasopimusta laatiessa ja varmista tarvittaessa ammattilaisen avustuksella vuokrasopimuksen pätevyys.

5. Varmista vuokralaisen kotivakuutus

Vaikka vuokralaisella ei ole lakisääteistä velvollisuutta kotivakuutukseen, kirjaa se aina ehdoksi vuokrasopimukseen. Vuokralaisen oma kotivakuutus on paitsi vuokranantajan myös vuokralaisen etu, sillä taloyhtiön tai vuokranantajan vakuutus eivät korvaa vuokralaisen omaisuudelle aiheutuneita vahinkoja. Vuokralaisen kotivakuutus korvaa myös huoneiston kiinteään sisustukseen kohdistuneet vahingot, joista vuokranantaja lain mukaan on vastuussa.

6. Muista sopia ja vaatia vakuus

Sovi aina vuokralaisen kanssa vakuudesta, joka kattaa maksamattomat vuokrat ja vuokralaisen mahdollisesti aiheuttamat vahingot. Vuokranantaja ja vuokralainen voivat sopia kohtuullisesta vakuudesta vuokralaisen velvoitteiden ja vuokranmaksun turvaamiseksi. Vakuudeksi kannattaa asettaa yhden tai kahden kuun vuokra. Lain mukaan vakuus voi olla maksimissaan kolmen kuukauden vuokra, mutta kolmen kuun vuokra voi koetella monen vuokralaisen maksukykyä. Muista sopia vakuudesta älä vuokravakuudesta, sillä vuokravakuus kattaa vain maksamattomat vuokrat. Vakuus sen sijaan kattaa myös vuokralaisen mahdollisesti aiheuttamat vahingot. Lisäksi on hyvä kirjata vuokrasopimukseen, että vuokralainen ei saa huoneistoa käyttöönsä ennen vakuuden maksamista.

7. Solmi määräaikainen sopimus

Monet asuntosijoittajat kehottavat tekemään vuoden määräaikaisen sopimuksen. Heinäkuuta pidetään parhaana aikana vuokraukselle, sillä silloin etenkin opiskelijat etsivät asuntoa ja muuttavat opiskelupaikkojen perässä uusiin kaupunkeihin. Näin ollen yleinen vinkki on, että asunto kannattaa vuokrata vuoden määräaikaisella sopimuksella elokuun alusta heinäkuun loppuun. Tuolloin pääset vuokraamaan asuntoasi aikana, jolloin kysyntää riittää ja voit pyytää parasta mahdollista vuokraa.

8. Tee kuntotarkastus ja avaintenluovutussopimus

Tee vuokrauksen yhteydessä kuntotarkastus.  Lomakkeita tarkastusta varten löytyy esimerkiksi verkosta useammaltakin eri nettisivulta. Lomakkeeseen listataan suuremmat puutteet ja rikkinäiset asiat, kuten irronnut ovenkahva tai seinässä oleva lommo. Kuntotarkastuksen avulla vältyt riidoilta ja varmistat, että vuokralaisen aiheuttamat normaalista kulumisesta poikkeavat jäljet tulevat huomatuksi. Tee myös vuokralaiselle annettavista avaimista kirjallinen sopimus, sillä usein annat vuokralaiselle useamman avaimen. Kirjaa siis avaintenluovutussopimukseen jokainen luovutettu avain, jotta jälleen vältyt riitatilanteilta ja saat kaikki avaimet vuokralaisen vaihtuessa varmasti takaisin.

9. Ole avoin, rehellinen ja ystävällinen vuokranantaja

Asuntosijoittajana olet samalla myös vuokranantaja. Vuokralaisesi käytännössä mahdollistaa lainarahan hyödyntämisen sijoituksessasi. Ajattele vuokralaista siis asiakkaana, joka ostaa sinulta asumisen palvelua. Kun asuntosijoittajana hoidat vuokranantajan tehtäväsi hyvin ja kunnioitat vuokralaista, vuokralainen todennäköisemmin kunnioittaa sinua ja pitää asunnostasi hyvää huolta. Voit sopia vuokralaisen kanssa esimerkiksi kerran vuodessa tapaamisen vuokra-asunnolle, jotta voit käydä tervehtimässä vuokralaista. Samalla pystyt tarkistamaan asunnon kunnon ja tiedustelemaan mahdollisia puutteita. Palkitse hyviä ja pitkäaikaisia vuokralaisia esimerkiksi suklaalevyllä, kahvipaketilla tai vaikkapa elokuvalipulla.

10. Liity Suomen Vuokranantajat Ry:n jäseneksi

Mikäli strategianasi on sijoitusasunnon vuokraus, on Suomen Vuokranantajien jäsenyydestä hyötyä. Vuokranantajat Ry on vuokranantajien valtakunnallinen etujärjestö, joka tarjoaa esimerkiksi laki-, talous- ja veroneuvontaa sekä asiakirja- ja sopimusmalleja. Vuokranantajat auttavat lakimiestensä voimin asuntosijoittajia mahdollisissa ongelma- ja riitatilanteissa. Ehkä vielä tärkeämpi apu on, että Vuokranantajat voivat auttaa tekemään asuntojen vuokraukseen liittyviä asioita oikein jo etukäteen ja näin ennaltaehkäistä tulevaisuuden ongelmatilanteita.

Tilaa Sijoitusoven julkaisut suoraan sähköpostiisi

Älä huoli, emme aio tukkia sähköpostiasi. Sen sijaan saat tiedon uusista sijoitusasunnoista, asuntomarkkinakatsauksista ja muista mielenkiintoisista asuntosijoittamisen aiheista.

Tilaustasi ei voitu tallentaa. Yritäthän uudestaan.
Kiitos liittymisestä sähköpostilistalle! Saat ensimmäisen viestin meiltä pian. Tarkistathan myös roskapostin sekä mahdollisen tarjoukset -kansion.
The SMS field must contain between 6 and 19 digits and include the country code without using +/0 (e.g. 1xxxxxxxxxx for the United States)
?

Jaa artikkeli:

SEURAA sijoitusovea

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä Sijoitusoven sähköpostilistalle, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja asuntosijoittamisesta
  • Uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja sekä uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi