Vuokralaisena alaikäinen nuori

Vuokrasopimus alaikäisen vuokralaisen kanssa

Vuokranantajalle voi tulla eteen myös alaikäisiä vuokralaiskandidaatteja, esimerkiksi opintonsa käynnistäviä tai toiseen kaupunkiin muuttaneita, itsenäistä elämää aloittelevia nuoria.

Nuori vuokralainen voi tuntua vuokranantajasta riskiltä, jos alaikäisellä vuokralaisella ei ole vielä säännöllisiä palkkatuloja, ja sijoittaja saattaa pohtia, onko alaikäisen kanssa ylipäätään mahdollista solmia vuokrasopimusta. Vuokranantajan on hyvä tietää, että myös alaikäisen voidaan solmia pätevä ja hyvä vuokrasuhde, kunhan muistaa tietyt ehdot sopimukseen liittyen.

Voiko asuntoa vuokrata alaikäiselle vuokralaiselle?

Vuokrasopimuksen voi tehdä myös alaikäisen kanssa, mutta alaikäisen huoltajalta tulee  vaatia suostumus sopimuksen tekemiseen, jotta vuokrasopimus katsotaan päteväksi.

Suostumus tehdään kirjallisesti joko allekirjoittamalla vuokrasopimus alaikäisen vuokralaisen lisäksi tai erillisellä vuokrasopimuksen liitteellä. On hyvä muistaa, että huoltajan lisäksi myös alaikäisen vuokralaisen on allekirjoitettava vuokrasopimus, jotta sopimus on pätevä.

Jos vuokra-aikana vuokralainen saavuttaa täysi-ikäisyyden, uutta vuokrasopimusta ei tarvitse tehdä vaan olemassa oleva sopimus jatkuu normaalisti.

Kuka on vastuussa vuokrista ja asunnosta vuokralaisen ollessa alaikäinen?

Vaikka huoltaja on antanut suostumuksen alaikäisen vuokrasopimukseen, on pelkästään asunnossa asuva vuokralainen vastuussa vuokranmaksusta ja mahdollisista vahingoista asunnossa, olipa vuokralainen alaikäinen tai täysi-ikäinen. Huoltaja ei siis suostumuksen myötä ole vastuussa asunnosta, vaan vastuu koskee ainoastaan sopimuksen mukaista vuokralaista.

Jos kuitenkin halutaan, että vuokralaisen lisäksi myös huoltaja on vastuussa vuokranmaksusta ja mahdollisista vahingoista, huoltaja voidaan määrittää vuokrasopimukseen takaajaksi, jolloin velvoite vuokranmaksusta ja mahdollisista vahingoista koskee myös huoltajia.

Vakuus kannattaa muistaa

Vuokranantajan kannattaa vaatia vakuutta maksamatta jääneitä vuokria tai asunnolle aiheutettuja vahinkoja varten. Yleensä vakuutena käytetään rahavakuutta eli niin sanottua takuuvuokraa, mikä onkin suositeltavin vaihtoehto, sillä takuuvuokra on heti käytössä mahdollisten vahinkojen tai vuokrarästien sattuessa. Alaikäinen on kuitenkin usein, mutta ei toki aina, riippuvainen huoltajiensa rahallisesta avustuksesta, esimerkiksi muuttaessaan ensimmäistä kertaa omilleen. Tässä tapauksessa, jossa vuokralaisella ei ole varaa maksaa rahavakuutta, sen sijasta, tai esimerkiksi pienemmän rahavakuuden lisäksi, voidaan käyttää myös henkilötakausta.

Henkilötakauksessa vaaditaan erillinen takaussitoumus ja vuokrasopimukseen kirjataan lauseke, jonka mukaan henkilötakaaja sitoutuu takaamaan omavelkaisesti vuokrasopimuksen velvoitteet tiettyyn euromäärään saakka. Lisäksi on hyvä muistaa, että henkilötakauksen tullessa kysymykseen, luottotiedot kannattaa tarkistaa myös takaajalta vuokralaisen lisäksi.

Muistilista vuokranantajalle:

• Alaikäisen kanssa solmittavaan vuokrasopimukseen tarvitaan huoltajan suostumus
• Vuokralainen, ala- tai täysi-ikäinen, on aina itse vastuussa asunnosta ja vuokranmaksusta
• Henkilötakauksella myös huoltajaa koskevat vuokrasopimuksen velvoitteet

Lataa Sijoitusoven ilmainen vuokrasopimuspohja täältä.