Search
Close this search box.

Nyt myynnissä sijoitusasuntoja Oulusta

Sijoitusten seuranta ja hallinnointi – 10 vinkkiä

Sijoitusten seuranta ja hallinnointi

Sijoitusten seuranta ja hallinnointi – 10 vinkkiä

Sijoitusten seuranta on tärkeää, mutta niin on myös sijoitusasuntojen hallinnointi. Jokaisen asuntosijoittajan on siis nähtävä hieman vaivaa sijoitustensa eteen myös asunnon oston jälkeen. Asuntosijoittajakonkarit Olli Turunen ja Joonas Orava ovatkin listanneet Osta, vuokraa, vaurastu – kirjassaan kymmenen vinkkiä sijoitusten seurantaan sekä hallinnointiin liittyen, ja nyt nuo oivat vinkit löytyvät myös Sijoitusovesta. Ota näistä kymmenestä vinkistä koppi, jotta saat sijoitusten seurannan ja hallinnoinnin rullaamaan.

1. Seuraa vuokraliikennettä säännöllisesti

Muista viimeistään kuun puolivälissä tarkistaa, että vuokra on tullut tilillesi. Mikäli vuokra tai osa siitä on jäänyt maksamatta, puutu asiaan heti. Tekstiviesti on paras tapa. Mikäli asia ei sillä parane, lähetä vuokralaiselle huomautuskirje, jossa toteat, että perintätoimisto perii maksamattomat vuokrat.

2. Tee riskikartoitus

Käy läpi asuntosijoittamisen riskejä ja mieti, mitkä ovat suurimpia riskejä sinun kohdallasi. Varaudu riskeihin keräämällä puskureita. Muista, että yllätyksiä sattuu aina –  eiväthän ne olisi yllätyksiä, jos ne olisivat ennakoitavissa. Voit lukea Turusen ja Oravan blogin riskilistauksen täältä ja Sijoitusoven riskilistauksen täältä.

3. Tarkista puolivuosittain asuntojesi luvut

Tee tietokoneella Excel- tai muu taulukko, johon kirjaat asuntojesi ja lainojesi tärkeimmät tiedot. Tarkista tilanne vähintään puolivuosittain ja päivitä luvut. Samalla voit helposti seurata korkoherkkyyttäsi, vuokratuottojasi ja sitä, että vuokrat ovat markkinahintaiset.

4. Kysele vuokralaisen kuulumisia kerran vuodessa

Vuokralainen ei varmasti ilahdu, jos ilmestyt asunnolle varoittamatta. Paras tapa on soittaa kerran vuodessa ja tavata tarvittaessa. Kysy, onko vuokralaisella toiveita tai ongelmia. Pienilläkin asioilla, kuten sälekaihtimilla, voi olla viihtyvyyden kannalta suuri merkitys. Pitämällä hyvää huolta vuokralaisen viihtyvyydestä pidät huolta myös asunnostasi.

5. Palkitse pitkäaikainen vuokralainen

Palkitse pitkään asuneita vuokralaisia esimerkiksi elokuvalipuilla tai kahvi- ja keksipaketilla. Pieni positiivinen yllätys on aina vuokralaiselle mieleen, ja näin osoitat, että arvostat sitä, että juuri hän asuu asunnossasi.

6. Vuokran korottaminen

Muista korottaa vuokraa vuosittain. Helpoiten asia järjestyy, kun jo sopimuksentekovaiheessa ilmoitat siitä vuokralaiselle ja kirjaat vuokrasopimukseen, että vuokraa tarkistetaan elinkustannusindeksillä. Näin vuokrankorotus ei tule vuokralaiselle yllätyksenä. Jos teet vuoden määräaikaisia sopimuksia, muista uuden vuokrasopimuksen solmimisen yhteydessä tehdä pieni korotus markkinatilanteen niin salliessa.

7. Pidä yllä hyvää pankkisuhdetta

Mikäli olet ostamassa tai olet jo ostanut useampia asuntoja, toimintasi alkaa muistuttaa liiketoimintaa. Menestyksekkään ja kasvavan liiketoiminnan hoitaminen vaatii useimmiten ulkopuolista rahoittajaa. Etsi siis pankkihenkilö, joka ymmärtää asuntosijoittamista ja osaa rahoittaa ostoksiasi joustavasti. Käytä mieluiten kahta tai kolmea pankkia. Yllätä pankkitoimihenkilöt aika ajoin pienellä lahjalla, jotta bisnessuhteenne pysyy hyvänä.

8. Osallistu yhtiökokouksiin, kun listalla on isoja asioita – hallituksessa vaikutusmahdollisuudet paranevat

Yhtiökokouksiin kannattaa osallistua, etenkin kun käsitellään remonttiasioita, mikäli aikataulusi sen sallii. Parhaiten pääset vaikuttamaan, kun olet mukana hallituksessa. Näin voit vaikuttaa esimerkiksi suuriin remontteihin jo niiden valmisteluvaiheessa.

9. Henkilö- vai yhtiömuotoinen omistus?

Henkilökohtainen omistus on useimmille asuntosijoittajille suositeltavin omistusmuoto. Mikäli aiot tehdä muutakin bisnestä, johon tarvitset osakeyhtiötä, tai pystyt kerryttämään yhtiöön miljoonien eurojen nettovarallisuuden, yhtiömuotoinen omistus on parempia vaihtoehto. Muista, että yhtiöomistuksen kautta tuleva verohyöty on hyvin pieni, mikäli nostat tuloksen ulos osinkoina. Laita siis raha poikimaan.

10. Hallinnointipalvelu tai asuntorahasto tarpeen?

Mikäli sinulla ei ole aikaa hoitaa asuntojesi hallinnointia itse, voit tiedustella, löytyykö kaupungistasi asuntojen hallinnointiin erikoistunutta yritystä. Hallinnointipalvelu on toistaiseksi Suomessa vähän käytetty apu, joten palvelua ei välttämättä ole kuin suurimmissa kaupungeissa. Kannattaa olla tarkkana, mitä palvelu sisältää ja kustantaa. Täyden palvelun konseptia ei ole olemassa, sillä toisen on vaikea tehdä kaikkea puolestasi. Suoriin asunto-omistuksiin liittyy aina vaivaa.


 

Joonas Orava ja Olli Turunen ovat kirjoittaneet ensimmäisen suomalaisen asuntosijoittamiseen keskittyvän kirjan nimeltä Osta, vuokraa, vaurastu. Kirjasta ilmestyi vuoden 2016 syksyllä uudistettu painos. Asuntosijoittajakaksikko kirjoittaa myös aktiivisesti samannimistä blogia.

Tilaa Sijoitusoven julkaisut suoraan sähköpostiisi

Älä huoli, emme aio tukkia sähköpostiasi. Sen sijaan saat tiedon uusista sijoitusasunnoista, asuntomarkkinakatsauksista ja muista mielenkiintoisista asuntosijoittamisen aiheista.

Tilaustasi ei voitu tallentaa. Yritäthän uudestaan.
Kiitos liittymisestä sähköpostilistalle! Saat ensimmäisen viestin meiltä pian. Tarkistathan myös roskapostin sekä mahdollisen tarjoukset -kansion.
The SMS field must contain between 6 and 19 digits and include the country code without using +/0 (e.g. 1xxxxxxxxxx for the United States)
?

Jaa artikkeli:

SEURAA sijoitusovea

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä Sijoitusoven sähköpostilistalle, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja asuntosijoittamisesta
  • Uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja sekä uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi