Vinkkejä vuokralaisen luottotietojen tarkastukseen

Vuokralaisen luottotiedot: 4 vinkkiä niiden tarkistamiseen

Kuten jo useammassa artikkelissa olemme korostaneet, vuokralaisen luottotietojen tarkastaminen on ensisijaisen tärkeää. Tämän toitottaminen voi monelle etenkin kokeneemmalle asuntosijoittajalle tuntua turhalta, mutta fakta on, että yllättävän moni asuntosijoittaja jättää vuokralaisen luottotiedot tarkastamatta. Lisäksi valitettava tosiasia on, että nykyisen heikon taloustilanteen vuoksi, maksuhäiriömerkintöjen määrä on kasvanut. Esimerkiksi Taloussanomat uutisoi huhtikuussa, että maksuhäiriöisten henkilöiden määrä kasvoi vuoden 2017 alussa jälleen. Halusimmekin omistaa yhden artikkelin pelkästään vuokralaisen luottotietojen tarkastamiselle.

Mikä on luottotietorekisteri?

Yksityishenkilön luottotiedoilla viitataan tietoon, josta selviää henkilön maksuhalukkuus tai maksukyky. Oikeaoppinen termi luottotietoihin liittyville merkinnöille on maksuhäiriömerkintä, mutta arkikielessä puhutaan tyypillisesti myös luottotietojen menetyksestä.

Kirjaa maksuhäiriömerkinnöistä pitää luottotietorekisterit, joita Suomessa on kaksi; Suomen Asiakastieto Oy:n sekä Bisnode:n ylläpitämät rekisterit. Rekisteristä selviää paitsi henkilön maksuhäiriöt, myös käräjäoikeuksien henkilölle asettamat tuomiot sekä ulosottomenettelyssä todetut varattomuudet.

Luottotietorekisterin tarkoitus on antaa tietoa henkilön taloudellisesta tilanteesta sekä sitoumusten hoitokyvystä. Niiden avulla siis arvioidaan henkilön kykyä hoitaa maksusitoumuksia, kuten vuokralaisen tapauksessa vuokramaksua.

Milloin luottotietoihin tulee merkintä?

Pelkkä maksun myöhästyminen eli esimerkiksi vakuutusmaksun maksaminen kuukauden myöhässä ei välttämättä johda luottotietomerkintään. Maksujen laiminlyönti monen kuukauden ajan sekä perintäkirjeiden sivuuttaminen sen sijaan usein aiheuttavat merkinnän. Käytännössä henkilön luottotietoihin tulee luottotietomerkintä silloin, kun maksun laiminlyönti on todettu joko tuomioistuimen päätöksellä tai ulosottoviranomaisen toimituksella.

Myös luotonantaja voi ilmoittaa luottokortin käytössä tai osamaksukaupassa todetun maksun viivästymisen suoraan luottotietorekisteriin. Tämä kuitenkin edellyttää, että luotto tai maksu on ollut erääntyneenä yli 60 päivää, maksukehotus on lähetetty vähintään 21 päivää ennen rekisteröintiä ja maksukehotuksessa on mainittu luottomerkinnän mahdollisuudesta, jos maksua ei suoriteta.

Henkilö, jolla on luottotietomerkintä, voi pyytää tallentamaan rekisteriin tiedon velan maksamisesta. Tieto ei kuitenkaan poista merkintää, vaan se liitetään merkinnän yhteyteen. Luottotietomerkinnät säilyvät rekisterissä tietyn määräajan (2-5 vuotta) riippuen tilanteesta.

Mitä maksuhäiriökoodit tarkoittavat?

Merkintöjä maksuhäiriöistä on useita, mutta vuokranantajan kannalta tärkeimpiä ovat;

  • LKP Luottokorttiin tai tililuottoon liittyvä maksuhäiriö
  • OSP Osamaksusopimukseen tai kertaluottoon liittyy maksuhäiriö
  • TTT Osamaksukauppalain mukainen tilitys tai tavaran takaisinotto
  • OPL Kertaluottoon liittyvä maksuhäiriö
  • YVK Yksipuolinen tuomio velkomusasiassa
  • SVK Velkomusasiassa annettu tuomio
  • UMV Ulosottomenettelyssä todettu varattomuus tai muu este
  • UMS Ulosottomenettelyssä todettu varattomuus tai este, mutta tieto poistetaan heti, jos ja kun velka maksetaan

Lista kaikista luottotietomerkinnöistä sekä niiden tallennusajoista löytyy esim. täältä.

4 vinkkiä luottotietoihin liittyen

1. Lisää vuokrailmoitukseen, että luottotiedot tarkistetaan

Lisää aina vuokrailmoitukseen kohta, että tarkistat luottotiedot. Tällä tavoin karsit luottotietonsa menettäneet henkilöt jo alusta asti.

2. Tarkasta luottotiedot ennen vuokrausta

Vuokranantajalla on oikeus tarkastaa luottotiedot ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista. Vuokrauksen jälkeen luottotietoja voi tarkastaa vain vuokralaisen suostumuksella tai perinnän suunnittelua varten.

3. Tarkasta luottotiedot aina!

Olemme kuulleet asuntosijoittajilta myös tarinoita, joissa he ovat poikkeuksellisesti jättäneet luottotiedot tarkistamatta, kun kyseessä on ollut ystävän ystävä tai tutun tuttu, joka on vaikuttanut rehdiltä tyypiltä. Pian on selvinnyt, että henkilöllä on useita maksuhäiriömerkintöjä ja rästejä edellisestä asunnosta. Tarkista siis luottotiedot aina ja poikkeuksetta!

Voit tarkistaa luottotiedot joko Asiakastieto-palvelussa tai Bisnode-palvelussa. Lisäksi Vuokranantajat Ry:n jäsenenä voit tarkastaa luottotiedot edullisesti.

4. Vähennä kulut verotuksessa

Luottotietojen tarkistamisesta aiheutuneet kulut voi vähentää verotuksessa. Muista siis merkitä ylös tarkastuksien kulut ja säilytä kuitit.

Maksuhäiriömerkintä ei aina tarkoita huonoa vuokralaista

Henkilö, jolla on maksuhäiriömerkintä voi myös olla tunnollinen vuokralainen. Luottotietonsa menettäneen henkilön on tyypillisesti todella vaikeaa saada asuntoa, eivätkä he sellaisen saadessaan halua sitä myöskään menettää. Näin ollen hekin voivat olla tietyissä tapauksissa oivia vuokralaisia, mikäli ovat saaneet raha-asiansa kuntoon ja velkansa maksettua.