Search
Close this search box.

Nyt myynnissä sijoitusasuntoja Oulusta

Uudelle alueelle sijoittaminen – Timo Metsolan vinkit

Timo Metsolan vinkkien avulla sijoitat varmemmin uudelle alueelle

Uudelle alueelle sijoittaminen – Timo Metsolan vinkit

Uuteen ja itselle tuntemattomaan kaupunkiin sijoittaminen voi olla riskaabelia tai vähintäänkin työlästä. Myös kotipaikkakunnalle sijoittaessa täytyy varmistaa tietämyksensä kaupungin tarjonnasta, hintatasosta, alueista, palveluista ja liikenneyhteyksistä, mutta uuden alueen opiskelussa on usein vielä enemmän työtä. Kaupunki tai alue, johon aikoo sijoittaa, on syytä tuntea yhtä hyvin kuin oma asuinkunta ennen kuin ostaa ensimmäistäkään sijoitusasuntoa. Haastattelimme Timo Metsolaa, kokenutta asuntosijoittajaa ja Vuokraturvan toimitusjohtajaa, joka kertoi kolme konkreettista toimenpidettä, joiden avulla uudelle alueelle sijoittaminen onnistuu varmemmin.

Mitkä kolme asiaa täytyy tehdä, kun on aikeissa aloittaa uudelle alueelle sijoittaminen?

1. Käy esittelyissä

Sekin on tärkeää, että katselet netistä vaihtoehtoja, mutta sinun täytyy mennä paikan päälle, sekä asuntojen myynti- että vuokraesittelyihin.

Metsola kertoo, että asuntojen selaaminen verkossa on tärkeää ja välttämätöntä, mutta asuntosijoittajan on käytävä myös esittelyissä. Esittelyjen kautta saat paremman yleisen tuntuman siitä, minkälaisia asuntoja on tarjolla, missä kunnossa ne ovat ja mihin hintaan niitä myydään. Lisäksi asuntojen näytöillä voit nähdä ja kuulla muiden katsojien ajatuksia. Metsolan mukaan on tärkeää käydä sekä asuntojen myynti- että vuokraesittelyissä, jotta saat käsitystä molempien tarjonnasta ja siitä, missä asuntojen hinnat ja vuokrataso kyseisellä alueella liikkuu.

Kun olet käynyt useammissa esittelyissä, on hyvä seurata näiden asuntojen myyntiä ja vuokrausta. Metsola painottaa, että on olennaista tarkastella mitkä asunnot myyvät tai tulevat vuokratuksi nopeasti, ja mitkä taas jäävät listoille roikkumaan. Kannattaa kiinnittää huomioita myös hintoihin; millä hinnoilla asunnot menevät nopeasti ja millä hinnoilla ne jäävät myymättä tai vuokraamatta. Metsola muistuttaa, että tämä kaikki kuuluu asuntosijoittamisen perusopiskeluun ja sen täytyy tapahtua ennen oman sijoitusasunnon ostamista.

2. Arvioi, oletko oikealla alueella

Tietäen sen mitä nyt tiedät, oletko oikeasti tehnyt järkevän valinnan vai et.

Kunnollisen alueeseen perehtymisen jälkeen, alkaa arviointi siitä, onko alue järkevä paikka sijoittaa. Metsolan mukaan täytyy pohtia tarkkaan, onko ko. alue uusien tietojen valossa yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin on aluksi kuvitellut. Ei siis riitä, että opiskelet uutta kaupunkia, käyt näytöissä ja seuraat asuntojen menekkiä, vaan on vielä arvioitava oman tutkimuksen perusteella lopullinen potentiaalisuus. Tässä vaiheessa voit nimittäin vielä perääntyä, ja joskus niin täytyy tehdä. Mikäli et ole alueesta täysin vakuuttunut, on parempi etsiä uusi alue ja aloittaa opiskelu alusta kuin sijoittaa alueeseen, joka ei ole tarpeeksi potentiaalinen.

Metsola alleviivaa, että tämän vuoksi on syytä ottaa jo prosessin alussa selvää, mihin alueisiin kannattaa kunnolla perehtyä, jotta vältyt turhalta työltä. Tässä vaiheessa, kun aluetta on hartaasti opiskellut, on usein vaikeampaa hyväksyä se fakta, että on heitettävä tehtyä työtä hukkaan. Alueita on siis hyvä valita tietyillä perusteilla eikä sattumanvaraisesti. Metsola ehdottaa, että esimerkiksi kokeneiden asuntosijoittajien kommentit ja suosittelut voivat auttaa löytämään potentiaalisen kohteen jo ensimmäisessä vaiheessa. Hän kuitenkin huomauttaa, että itse täytyy myös vakuuttua siitä, että alue on omaan sijoitusstrategiaan sopiva.

3. Määrittele mitä olet ostamassa ja osta vain asuntoja, jotka täyttävät määrittelemäsi kriteerit

Jos yhtälö ei toimi ja laskimella laskiessa se asunto ei osu niihin haarukoihin, niin silloin pitää jättää ostamatta.

Metsola kertoo, että huolellisen opiskelun ja aluevalinnan jälkeen täytyy määritellä vielä tarkkaan se, mihin haluaa sijoittaa. Useimmat asiat kannattaa listata konkreettisesti ja selkeästi ylös. Metsolan mukaan esimerkiksi asunnon tyyppi, tarkempi sijainti, hintahaarukka sekä tavoiteltu vuokratuotto on tärkeää määritellä ennen ostamista. Hän muistuttaa, että yhtä olennaista on pitäytyä määrittelemissäsi kriteereissä ja ostaa vain asuntoja, jotka täyttävät listaamasi ehdot.

Metsola myöntää, että moni asuntosijoittaja on menestynyt myös tunteisiin luottamalla ja tunteiden perusteella ostamalla. Hän kuitenkin lisää, että tämä johtuu suurilta osin siitä, että asuntojen hinnat ovat nousseet yleisesti niin paljon. Tilanne on kuitenkin muuttunut, eikä asuntosijoittaja voi enää luottaa siihen, että asuntojen hinnannousu automaattisesti paikkaa mahdolliset virheet. Metsolan mukaan asuntojen hintakehitys on paljon ristiriitaisempaa nykyään, eikä tehtyjä virheitä välttämättä saa koskaan anteeksi. Määrittele siis tarkat kriteerit sekä osta vain ja ainoastaan niiden perusteella.

Uudelle alueelle sijoittaminen – Summa Summarum

Kuten asuntosijoittaminen muutenkin, myös uudelle alueelle sijoittaminen alkaa perinpohjaisella opiskelulla. Kerää ensin mahdollisimman paljon informaatiota myynti- ja vuokraesittelyistä, seuraa millaiset asunnot liikkuvat, mitkä seisovat sekä pyörittele lukuja ja laskelmoi. Kun perustieto alueesta on hallussasi, summaa tulokset ja tee johtopäätökset. Mieti etenkin, mitä asuntoja olisit tutkiskelun perusteella ostanut, miten ne olisivat toimineet ja oletko ylipäätään oikeilla jäljillä. Mikäli et, valitse uusi alue ja aloita opiskelu alusta. Jos johtopäätöksesi on kyllä, voit siirtyä kolmanteen vaiheeseen ja määritellä sijoitusasunnon ostokriteerit. Kirjaa tarkkaan ylös etenkin mitä etsit, miltä alueelta, mihin hintaan ja millaista vuokratuottoa tavoittelet. Sen jälkeen tärkeintä on, että ostat vain kriteerisi täyttäviä asuntoja.

Yksinkertaisesti homman juju on siis tämä;

[intense_content_box background=”#1c1c1b” icon=”exclamation” icon_stack_color=”#bf8a46″]

1. Kerää tietoa sekä verkosta että asuntonäytöiltä

2. Arvioi, onko alueella potentiaalia tutkimustietosi perusteella

3. Jos ei, etsi uusi kiinnostava alue ja aloita opiskelu alusta

4. Kun löydät sopivan alueen, määrittele tarkat kriteerit

5. Osta vain asuntoja, jotka täyttävät määrittelemäsi kriteerit[/intense_content_box]

Tilaa Sijoitusoven julkaisut suoraan sähköpostiisi

Älä huoli, emme aio tukkia sähköpostiasi. Sen sijaan saat tiedon uusista sijoitusasunnoista, asuntomarkkinakatsauksista ja muista mielenkiintoisista asuntosijoittamisen aiheista.

Tilaustasi ei voitu tallentaa. Yritäthän uudestaan.
Kiitos liittymisestä sähköpostilistalle! Saat ensimmäisen viestin meiltä pian. Tarkistathan myös roskapostin sekä mahdollisen tarjoukset -kansion.
The SMS field must contain between 6 and 19 digits and include the country code without using +/0 (e.g. 1xxxxxxxxxx for the United States)
?

Jaa artikkeli:

SEURAA sijoitusovea

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä Sijoitusoven sähköpostilistalle, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja asuntosijoittamisesta
  • Uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja sekä uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi