asuntosijoittaminen kimpassa

Asuntosijoittaminen kimpassa – 5 hyötyä ja 5 vinkkiä

Monet asuntosijoittajat lyövät varansa yhteen ja sijoittavat asuntoihin yhdessä. Asuntosijoittaminen kimpassa voi ehdottomasti olla hyvä vaihtoehto, jos sopiva sijoituskumppani löytyy. Kimppasijoittamisessa on siis useita hyötyjä, mutta yhdessä toisen kanssa sijoittaessa on kuitenkin hyvä muistaa muutama perusasia. Tässä artikkelissa nostammekin kimppasijoittamisen 5 hyötyä sekä tarjoamme 5 vinkkiä kimpassa sijoittamiseen.

Asuntosijoittaminen kimpassa – 5 hyötyä

1. Enemmän asuntoja

On selvää, että kun asuntoihin sijoitetaan yhdessä, voi ostaa enemmän asuntoja kuin yksin. Asuntosijoittaminen siis etenee seuraavalle asteelle nopeammin kuin yksin. Useampia asuntoja ostaessa syntyy automaattisesti hajautusta ja riskit jakautuvat.

2. Riskit pienenevät

Kimppasijoittamisessa riskit pienenevät, kun ne voi jakaa toisen ihmisen kanssa. Pystytte esimerkiksi jakamaan yllättävät kustannukset, löytämään hyvän vuokralaisen nopeammin ja mahdollisesti myös saamaan rahoitusta helpommin.

3. Työt ja vastuut jakautuvat

Sijoituskumppanin kanssa voit jakaa työt ja vastuut. Vaikka sijoitusasuntoja olisikin tuplasti verrattuna siihen mitä yksin, voi työ hoitua tehokkaammin, kun selkeästi jakaa tietyt asiat kumppanin kanssa. Lisäksi, jos toinen ei syystä tai toisesta pääse esimerkiksi asunnon näyttöön tai pankkiin, voi toinen hoitaa asian toisen puolesta.

4. Tuotto pysyy samana

Vaikka riskit ja työt jakautuvat, niin tuotto ei ole puolet siitä, mitä yksin sijoittaessa. Jos ostat kumppanisi kanssa neljä asuntoa, kun yksin ostaisit kaksi, saat silti tuottoa kahdesta asunnosta. Tuottosi pysyy siis periaatteessa samana kuin yksin sijoittaessa.

5. Kokemukset ja opit lisääntyvät

Yhdessä tehdessä saa paitsi enemmän aikaan pienemmällä riskillä, mutta myös oppii paljon uutta. Toiset silmät ja korvat voivat väistämättä kokea ja oppia eri asioita kuin sinä. Kumppanin kanssa voitkin helposti jakaa kokemuksia ja oppia toiselta.

Asuntosijoittaminen kimpassa – 5 vinkkiä

1. Valitse luotettava kumppani

Jos haluat sijoittaa asuntoihin yhdessä toisen ihmisen kanssa, sinun on löydettävä henkilö, johon luotat sataprosenttisesti. Sijoituskumppanien välinen luottamus on yhdessä sijoittamisen tärkein perusta ja edellytys. Tästä syystä monet sijoittavat asuntoihin yhdessä puolison, perheenjäsenen tai hyvän ystävän kanssa. Olipa kumppanisi lähipiiristä tai sen ulkopuolelta, varmista että valitset itsellesi kumppanin, jolle uskallat konkreettisesti antaa täyden vastuun omista rahoistasi.

2. Varmista, että teillä on yhteiset tavoitteet

Asuntosijoittamista voi tehdä monella eri tavalla, joten on tärkeää, että yhdessä sijoittavien periaatteet sekä tavoitteet ovat yhteiset. Juuri tavoite usein määrittää, millä strategialla sijoittajan kannattaa edetä. Osa haluaa nopeita voittoja, jolloin asunto tyypillisesti myydään pian ostamisen jälkeen. Mikäli taas tavoitteena on vaurastuminen pitkällä aika välillä, on asuntojen vuokraus yleisin strategia. Varmista siis, että sijoituskumppanillasi on samanlainen tavoite ja samanlainen ajatusmaailma asuntosijoittamisen suhteen.

3. Tee kumppanisi kanssa yhteinen sijoitussuunnitelma

Olipa sijoituskumppanisi läheinen tai ei, kannattaa tehdä yhdessä mahdollisimman tarkka sijoitussuunnitelma. Yksityiskohtaisesti määritelty suunnitelma on tärkeää tehdä myös yksin, mutta etenkin kun samassa veneessä on useampi sijoittaja, on hyvä laatia suunnitelma ja vieläpä kirjallisena. Tarkan suunnitelman laatiminen voi myös kirkastaa omia ajatuksia asuntosijoittamisesta.

4. Ottakaa omat lainat

Yleisesti ottaen voi olla fiksumpaa ottaa omat lainat, mikäli pankki tähän suostuu. Tuolloin toinen pystyy esimerkiksi lyhentämään lainaa omaan tahtiin tai ottamaan halutessaan lyhennysvapaata. Toisaalta toinen voi myös jossain vaiheessa haluta myydä oman osuutensa ennen toista ja tämä onnistuu helpommin omien sijoituslainojen kanssa.

5. Jaa työtehtävät kumppanisi kanssa selkeästi

Etenkin läheisten ihmisten kesken työtehtävät saattavat jakautua kuin itsestään ilman sen suurempia sopimuksia. Heti toimintaa aloittaessa on kuitenkin hyvä avoimesti keskustella ja selkeästi sopia, mikä homma on kenenkin vastuulla. Näin varmistatte, että kaikki asiat tulevat tehdyksi, eikä toisaalta asioita tule tehtyä kahteen kertaan.