Timo Metsola Menestymisen resepti

Timo Metsola: Asuntosijoittajana menestymisen resepti

Asuntosijoittaja voi menestyä useammallakin eri strategialla ja tavalla. Siitä huolimatta on asioita, jotka jokaisen asuntosijoittajan on hallittava. Vuokraturvan toimitusjohtaja ja asuntosijoittaja Timo Metsolan mukaan yleinen asuntosijoittajana menestymisen resepti koostuu kolmesta osa-alueesta; ydinasioista, markkinanäkemyksestä sekä hajautuksesta. Mitä hän näillä tarkoittaa?

1. Ydinasiat

Metsolan mukaan asuntosijoittamisessa menestyminen lähtee ydinasioiden oivaltamisesta, jotta toiminta on perustukseltaan järkevää ja kannattavaa. Näihin perusasioihin kuuluvat sijoitusasunnon ostamisen, vuokrauksen ja myynnin perusteet, vuokratuoton laskeminen, riskien ymmärtäminen jne.

Metsola toteaa, että esimerkiksi Osta, vuokraa, vaurastu – kirjan kansien välissä on valtava määrä perusasioita, jotka jokaisen asuntosijoittajan on ymmärrettävä. Hän myös muistuttaa, että ennen opiskelu ei ollut yhtä helppoa, sillä tietoa ei ollut yhtä runsaasti tarjolla. Esimerkiksi 20 vuotta sitten ei ollut suomenkielisiä kirjoja, blogeja eikä Suomen Vuokranantajia. Tänä päivänä on siis valtava määrä tietoa ja apuvälineitä, joita asuntosijoittajan on helppo hyödyntää perusasioiden opiskeluun.

Metsola korostaa, että asuntosijoittamisen ydinasioiden hallitseminen on jokaisen asuntosijoittajan elinehto. Ilman sitä toiminta on täyttä lottoa.

2. Markkinanäkemys

Perusasiat on jokaisen ymmärrettävä, mutta se ei yksinään riitä. Markkinatilanne ja toimintaympäristö muuttuu. Asuntosijoittaja ei siis voi tuudittautua siihen, että opiskelee kerran kaikki kunnolla, eikä sen jälkeen tee asian eteen mitään. Metsolan mukaan menestyvän asuntosijoittajan on oltava kiinnostunut markkinasta ja käytettävä joka vuosi aikaa markkinanäkemyksen luomiseen.

Metsola painottaa, että asuntosijoittajan on luotava paitsi oma näkemys siltä alueelta, johon sijoittaa, myös koko markkinasta. Näkemyksen ei tarvitse olla täydellinen, eikä se usein voi edes olla täydellinen, mutta kattava ja realistinen sen on oltava. Metsola muistuttaa, ettei näkemystä voi eikä pidä rakentaa yhden uutisen tai tilaston varaan, vaan näkemyksen luominen edellyttää jatkuvaa seurausta useista eri lähteistä.

3. Hajautus

Metsola huomauttaa, että asuntosijoittamisessa menee tyypillisesti ennen pitkää jotain joskus mönkään ja siihen on hyvä varautua. Varautumisessa sijoitusten hajautus on ehdotonta.

Metsola viittaa hajautuksella paitsi maantieteelliseen hajautukseen, myös ajalliseen hajautukseen. Kaikkia sijoitusasuntoja ei siis välttämättä kannata ostaa samasta talosta, korttelista tai kaupunginosasta, eikä välttämättä edes samasta kaupungista. Myöskään kaikkia sijoitusasuntoja ei kannata ostaa kerralla. Metsola kertoo, että jos yleensä ostaa yhden asunnon vuodessa, kannattaa joku vuosi olla ostamatta ja ostaa vaikka seuraavana vuonna kaksi. Sijoitusasuntojen ostojen ajankohtia on siis myös tärkeää pohtia ja hajauttaa.

Metsola muistuttaa, että asuntosijoittaminen on pitkän matkan laji, jossa kannattaa edetä siivu kerrallaan.

Jos haluat menestyä asuntosijoittajana, ota kaikki kolme aihetta huolella haltuun. Metsolan mukaan jokainen näistä kolmesta on niitä kaikista tärkeimpiä, eikä ilman yhtä voi menestyä.

 


 

Timo Metsola puhui menestyksen tekijöistä Joonas Oravan ja Olli Turusen Osta, vuokraa, vaurastu – kirjan uuden painoksen julkistustilaisuudessa viime viikolla. Kyseisessä tilaisuudessa myös kirjan kirjoittajat kertoivat vinkkejä asuntosijoittajalle lähitulevaisuutta varten. Menestymisen reseptin lisäksi Metsola jakoi muutamia näkemyksiään Suomen asuntomarkkinasta, joista Kauppalehti kirjoitti viime viikolla. Lisää Metsolan kommentteja asuntomarkkinasta voit lukea myös Sijoitusoven asuntomarkkinakatsauksesta.