Search
Close this search box.

Nyt myynnissä sijoitusasuntoja Oulusta

Timo Metsola: Tyhjätaskusta mustan vyön asuntosijoittajaksi

Timo Metsola: Tyhjätaskusta mustan vyön asuntosijoittajaksi

Vastapäätä istuu Timo Metsola. Ryhdikäs, raamikas ja siististi pukeutunut, kuten säännöllisesti Helsingin Sanomien etusivuilla yrityksensä Vuokraturvan mainoksessa. Hän ilmoittaa heti alkuun olevansa kiinnostunut taloudesta ja siitä, että laitetaan euro töihin. ”Että kaikki ei perustuisi siihen, että omia rakkoja kerätään kämmeniin”, Metsola sanoo.

Työssään Metsolalla on tiukka ja täysi kalenteri. Vapaa-ajallaan hän heittää kalenterit pöytälaatikkoon ja pyrkii tekemään asioita vapaammin ilman tarkempaa suunnittelua. Mikä sopisikaan siihen paremmin kuin viettää aikaa merellä ja saaristossa, ”paikoissa, joissa ei tarvitse kelloa”, Metsola täsmentää.

Vuokravälityksen markkinajohtajaksi kasvaneen Vuokraturvan taipaleen alkumetrit eivät olleet helppoja. Metsolan mielestä alkuvaikeudet kuitenkin kuuluvat liiketoimintaan. Oppinsa asuntosijoittamisesta ja vuokraustoiminnasta Metsola ammensi silloisilta Vuokraturvan asiakkailtaan. Omien sanojensa mukaan hänestä tuli asuntosijoittaja 90-luvulla muutaman erittäin menestyvän asiakkaan kannustamana: “Varmaan pitkälti siksi, kun näkivät kuinka tunnollinen ja omistautunut olin kun heidän asioitaan hoidin, vaikka omaa kokemusta ei paljon vielä ollutkaan.” Metsola kehuukin vuolaasti lottovoittoaan; laajaa verkostoa, jota ei kenelläkään tavallisella asuntosijoittajalla ole käytössään.

Vallilasta vauhtiin

Kun 90-luvulla muut hehkuttivat arvoalueiden kaksioita lyömättöminä sijoituskohteina, Metsola suuntasi katseensa itäisen Helsingin yksiöihin. Valinta osui nappiin, sillä jonkin aikaa Metsolan oma asuntosijoittaminen lihotti lompakkoa enemmän kuin yritystoiminta. Kun onnistumiset seurasivat toisiaan, rakkaus asuntosijoittamiseen kasvoi ja siitä tuli Timon elämäntyö.

Ensimmäinen sijoitusasunto oli Vallilassa pieni yksiö, jonka hän omistaa edelleen. ”Pankkilainalla. Nuori mies, kovat puheet”, Metsola naurahtaa kertoessaan, kuinka rahoitti ensimmäisen sijoitusasuntonsa. Syy ensimmäiseen kauppaan oli alennettu yhtiövastike, jonka peruste oli varsin erikoinen. Kiinteistöä oli aiemmin lämmitetty hiilillä, ja kyseiseen asuntoon tuli jonkin verran hajuhaittaa alapuolella olevasta pannuhuoneesta. Vaikka lämmitys oli vaihtunut kaukolämpöön jo paljon aiemmin, yhtiövastikkeen aleen ei kuitenkaan oltu puututtu.

Tällä hetkellä Metsolan asuntosalkussa on hieman yli 50 asuntoa, joista pääosa on yksiöitä. Määrä on tällä hetkellä riittävä, eikä hän aktiivisesti etsi uusia kohteita. Asuntosijoittamisen suosion nousun myötä markkinat ovat muuttuneet merkittävästi. Lukuisilla muilla sijoittajilla on omat verkot vedessä, ja harvoin tulee enää vastaan varsinaisia löytöjä. Viime vuosina Metsola on ostanut 1-2 asuntoa vuodessa.

”Olen vanhan liiton asuntosijoittaja”, Metsola täräyttää ja kertoo, että asuntosijoittaminen kannattaa perustaa vuokratuloon. Syyksi hän kertoo, että silloin aika on sijoittajan puolella. Metsola latelee jämerästi kaksi keskeistä sääntöä sijoittajalle; vuokratuoton täytyy olla kunnossa, ja alueella pitää olla kehityspotentiaalia. Hänen oma tavoitteensa sijoitusuran alussa oli hankkia 10 sijoitusasuntoa 10 vuodessa. Mutta kuinka kävikään? Tavoite täyttyi jo vuodessa. Metsola teki sanojensa mukaan satoja ja satoja tarjouksia, jotka olivat järjestelmällisesti alle pyydettyjen hintojen. ”Ehkä joka kahdeskymmenes, kolmaskymmenes tai neljäskymmenes tarjous meni läpi, ja sain asunnon selvästi alle markkinahinnan”, Metsola sanoo. Aiemmin ostettu asunto toimi taas seuraavan asunnon lainan vakuutena: ”Tyhjätaskuna sellainen tietty taloudellinen liikkumavara ja turva olivat ne liikkeelle laittavat voimat.”

Vaikeinta on uskoa laskinta

Metsolan mukaan helpointa asuntosijoittamisessa on innostuminen. Vaikeinta puolestaan on uskoa sitä, mitä laskin sanoo. ”Hirveän helposti taivuttelet todellisuutta ja uskottelet itsellesi ja muokkaat lukuja niin, että yhtälö toimii”, hän varoittaa ja kertoo, että ilmiö on asuntosijoittajien keskuudessa varsin yleinen. Siksi Timo neuvookin tekemään sijoituspäätös laskimella, ei tunteella. Silloin on paras mahdollisuus onnistua.

Vaikka Metsolalla on asuntosijoitustoiminnassaan useita onnistumisia, kaikkein merkittävimpänä hän pitää sitä, että yleensäkin aloitti: ”Tärkeintä on päästä alkuun.” Isossa kuvassa Metsola ei kuitenkaan tekisi mitään toisin. Alkumetreillä 90-luvun laman jälkeen asuntojen hinnat olivat alhaalla ja tarjontaa riittävästi.

Metsolasta oli Kauppalehdessä 10.12.2015 pitkä juttu, joka kertoo hänen lähes poikkeuksellisesta tavastaan kehittää itseään ja oppia muilta. Sen luettuaan jokainen ymmärtää, miksi Metsola vastaa kysymykseen ”Kenet kaikista maailman elävistä tai kuolleista ihmisistä haluaisit tavata”: Nelson Mandela. ”Hän on ehkä vaikuttavin persoona, jonka voisi meidän viimeisten 50 vuoden aikanamme tavata. Jos saisin vaikka jonkin pikkiriikkisen vaikutteen omaan elämääni, jos se vain olisi mahdollista.”

Prosessit kuntoon kovalla työllä, neuvoo Metsola

Perheellisenä ja ahkerana yrittäjänä sekä alan kokeneena konkarina Metsola on rakentanut asuntosijoittamiseensa toimintatavat, jotka työllistävät häntä tällä hetkellä varsin vähän. Tähän pisteeseen ei kuitenkaan pääse vapaamatkustajana tai pikapassilla: ”Uskon toistoon. En usko, että mitään erityisen arvokasta syntyy helposti. Joskus sattumalta ja ohimennen, mutta kaikki pysyvä ja arvokas vaatii paljon työtä.” Niin kauan kuin koetat päästä helpolla ja minimoida satsauksesi, voit päästä vain tietylle tasolle. Timo kertoo, ettei hänen oman menestyksensä taustalla ole juurikaan ollut omia oivalluksia, vaan muilta oppimista. ”Toisilta oppiminen on kaikki kaikessa. Jos se loppuu, kaikki muukin oppiminen todennäköisesti loppuu.” Kaikki tämä mieheltä, joka on kehittänyt itseään määrätietoisesti jo vuosikymmeniä. Musta vyö judossa, liike-elämässä ja asuntosijoittamisessa.

Metsola on ulkoistanut vuokravälitykseen ja vuokrasuhteisiin liittyvät asiat. Toisinaan hän kuitenkin tapaa vuokralaisiaan, jos kyseessä on esimerkiksi remontti tai joku epäselvyys. Timon mielipide on, että vuokralainen ostaa palvelua. Toisin oli ennen, ja siitä kertoo, että aiemmin vuokrasopimuksen purkuperusteeksi riitti, ettei tervehtinyt vuokraisäntää kadulla. Metsola antaa vuokralaisilleen täyden rauhan asua omassa kodissaan. Jos vuokrasuhde on kestänyt vuosia, on kuitenkin hyvä käydä katsomassa, että kaikki on kunnossa.

Kokeneen vuokranantajan neuvoista kannattaa jokaisen asuntosijoittajan ottaa oppia. Metsola korostaa, että vuokralaisen taustat kannattaa selvittää hyvin ennen vuokrasopimuksen allekirjoitusta. Entä jos vuokrasuhde ei suju? Entä jos vuokranmaksu laahaa perässä eikä asia korjaannu muutamalla huomautuksella? Näissä tapauksissa kannattaa Metsolan mukaan myöntää itselleen tehneensä virheen, tarttua härkää sarvista, ja ryhtyä aktiivisiin toimiin vuorasuhteen purkamiseksi.

Metsolan kaksi luonnetta

Kun Metsolan kanssa keskustelee asuntosijoittamisesta, silmissä on tiukka ja terävä katse. Kädet piirtelevät ilmaan ja pöytään skenaarioita ja puheessa vilisee kylmiä euroja. Metsolan antamat ohjeet asuntosijoittajalle ovat suoria ja jämäköitä. Kun keskustelu euron laittamisesta töihin loppuu, asuntosijoittaja-Metsolan huolitellun ja treenatun julkisivun takaa löytyy analyyttinen, pehmeä ja erittäin ystävällinen nelikymppinen perheenisä. Stressistä ei näy merkkiäkään. Vuosien saatossa hän on oppinut pitämään työn ja vapaa-aikansa erillään, ja sen kyllä huomaa. Metsolasta on tullut yksi niistä menestyjistä, joilta aloittelevat asuntosijoittajat vuorostaan saavat ammentaa oppeja.

Tilaa Sijoitusoven julkaisut suoraan sähköpostiisi

Älä huoli, emme aio tukkia sähköpostiasi. Sen sijaan saat tiedon uusista sijoitusasunnoista, asuntomarkkinakatsauksista ja muista mielenkiintoisista asuntosijoittamisen aiheista.

Tilaustasi ei voitu tallentaa. Yritäthän uudestaan.
Kiitos liittymisestä sähköpostilistalle! Saat ensimmäisen viestin meiltä pian. Tarkistathan myös roskapostin sekä mahdollisen tarjoukset -kansion.
The SMS field must contain between 6 and 19 digits and include the country code without using +/0 (e.g. 1xxxxxxxxxx for the United States)
?

Jaa artikkeli:

SEURAA sijoitusovea

Liity sähköpostilistalle

Liittymällä Sijoitusoven sähköpostilistalle, saat maksutta enemmän luettavaa ja tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista ensimmäisten joukossa.

Suosituimmat

Asuntosijoittajan apuna

Asuntosijoittaminen aiheittain

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat kirjoitukset:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja asuntosijoittamisesta
  • Uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi

Liity Sijoitusoven sähköpostilistalle ja saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista myyntiin tulevista kohteista
  • Hyödyllisiä vinkkejä ja oppeja sekä uusimmat katsaukset ja analyysit suoraan sähköpostiisi